Autoilijoiden asenteet aiempaa ympäristömyönteisempiä - hinta yhä tehokkain kannustin

17.02.2017 11.55


Trafi

Hinta on edelleen selkeästi tärkein auton valintaa ohjaava seikka, selviää tuoreesta Trafin teettämästä kyselytutkimuksesta. Vähäpäästöisen auton edullinen hinta olisikin tehokkain keino ohjata kuluttajia ympäristöystävällisempien autojen hankintaan. Aiempiin kyselytutkimuksiin verrattuna autoiluun ei haluta enää käyttää yhtä paljon rahaa, kun taas autoilun vähentäminen ja joukkoliikenteen käytön lisääminen ovat kasvattaneet suosiotaan.

”Ympäristötietoisuus sinänsä on kasvanut viime vuosina, mutta auton hankintapäätöksiin sillä ei vieläkään ole merkittävää vaikutusta. Hienoa on, että autoilijat ovat kuitenkin aikaisempaa valmiimpia toimimaan niin, että omasta autoilusta koituisi mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle”, toteaa asiantuntija Erno Aholammi.

Kyselytutkimus on jatkoa tutkimussarjaan, joka toteutettiin vuosina 2007–2012.

Hinta ohjaa yhä auton valintaa, mutta autoilijat aiempaa ympäristötietoisempia

Auton hinta on ollut jokaisessa aiemmassakin tutkimuksessa autovalinnan tärkein kriteeri. Tällä hetkellä 40 prosenttia vastaajista uskoo hinnan vaikuttavan valintaan eniten. Merkki ja malli nousevat seuraavaksi tärkeimmiksi kriteereiksi. Sillä, kuinka paljon polttoainetta auto kuluttaa, on entistä vähemmän merkitystä auton valintaan. Vähiten kannatusta kyselyssä ympäristöystävällisempien autojen hankintaan ohjaavina tekijöinä saivat dieselin suosiminen sekä tietullit ja ruuhkamaksut.

Jo lähemmäs kolmannes autoilijoista olisi periaatteessa valmis ympäristöystävällisemmän auton hankintaa, kun vuonna 2012 sitä oli harkinnut vain joka kymmenes. Autoilun vähentäminen ja joukkoliikenteen käytön lisääminen ovat myös kasvattaneet suosiotaan.

Vaikka auton valinnassa ympäristötekijät eivät korostu, autoilijoiden valmius pienentää autoilunsa ympäristökuormitusta omien tekojensa kautta on parantunut.

Autoilusta ei haluta maksaa enää niin paljon kuin ennen – polttoaineen kohdalla yli 2,26 euron litrahinta vähentäisi autoilua

Kyselytutkimuksen mukaan autoiluun ollaan valmiita käyttämään rahaa hieman vähemmän kuin aiemmin.

Vastaajien mielestä sopiva bensiinin litrahinta on nyt 1,14 euroa, kun se vuonna 2012 oli 1,23 euroa. Dieselin kohdalla hinta oli nyt 0,99 euroa ja aikaisemmin 1,15 euroa.

Niin kutsuttu polttoaineen kipurajahinta eli se polttoaineen litrahinta, joka alkaisi vaikuttaa ajosuoritteeseen, on myös laskenut. Tällä hetkellä kyseinen hinta on 2,26 euroa litralta, kun vuonna 2012 vastaava luku oli 2,70 euroa litralta. Ajosuoritetta kasvattava litrahinta puolestaan olisi nyt 0,99 euroa litralta, noin 40 senttiä matalampi kuin vuonna 2012.

Kimppakyyti ei houkuttele

Perinteisen joukkoliikenteen vaihtoehdot ovat käytössä suhteellisen harvoilla kyselyyn vastanneista. Neljännes vastaajista on käyttänyt kimppakyytiä työmatkaliikenteessä. Puolet vastaajista ei taas kokenut kimppakyytiä itselleen sopivaksi vaihtoehdoksi.

Vain kaksi prosenttia vastaajista on käyttänyt yhteiskäyttöautopalvelua, vaikka puolet on tietoisia palvelun olemassaolosta. Kolme prosenttia vastaajista olisi valmis liittämään autonsa yhteiskäyttöautopalveluun, mutta määrä kasvaa viidennekseen, jos liittäminen on taloudellisesti kannattavaa.

Ympäristöystävällinen autoilu – kyselytutkimus on jatkoa tutkimussarjaan, joka toteutettiin vuosina 2007–2012. Tutkimussarjan avulla seurattiin autoilijoiden ympäristöasenteita sekä taloudellisen ohjauksen vaikutusta auto- ja autoiluvalintoihin. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy.

Lisätietoja
asiantuntija Erno Aholammi, puh. 029 5345 460, erno.aholammi(at)trafi.fi 
johtava asiantuntija Outi Ampuja, puh. 029 5345 276, outi.ampuja(at)trafi.fi, Twitterissä @OutiAmpuja

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »