Kulunut talvi ollut haasteellinen tienpidon kannalta - hyvää lopputulosta ei aina saada edes jatkuvilla hoitotoimilla

16.02.2017 14.00

suolaatielle.jpeg

Kulunutta talvea kuvaa parhaiten jatkuva lämpötilan vaihtelu nollan molemmin puolin ja jäätävä sade. ELY-keskuksen mukaan tällainen keli on kaikkein haastavin tienpidon kannalta.

Tienkäyttäjiä tyydyttävää lopputulosta ei aina saavuteta jatkuvista tienhoitotoimenpiteistä huolimatta. Suurimmat ongelmat ovat tänä talvena keskittyneet vähäliikenteisemmille teille, joiden liukkaudentorjunta hoidetaan hiekoittamalla. Pääteillä, joilla liukkaudentorjunta hoidetaan suolaamalla, ongelmia on ollut lähinnä yksittäisillä tiejaksoilla. Ongelmakeleillä tienhoitotoimenpiteitä on tehty vuorokauden ympäri. Tänä talvena hoitotoimenpiteitä on jouduttu tekemään huomattavasti viime vuotta enemmän. Esimerkiksi urakoitsijat ovat käyttäneet jo tähän mennessä kaksinkertaisesti suolaa ja hiekkaa liukkaudentorjuntaan viime talveen verrattuna.

Nollan molemmin puolin sahaavasta lämpötilasta johtuen tien pinta on usein pakkasella, vaikka ilma onkin jo muutaman asteen plussalla. Kun tällaisella säällä sataa vettä, se jäätyy samantien tien pinnassa olevan hiekan päälle. Vaikka tie olisi juuri hetki aiemmin hiekoitettu, tien pinta tuntuu liukkaalta. Urakoitsijoiden hoitolenkki saattaa kestää ajaa läpi useamman tunnin jatkuvallakin ajolla, jolloin menee aikaa, ennen kuin hoitotoimenpiteet ehditään uusimaan tiellä.

Suolatuilla teillä ilmiö ei ole samanlainen, koska suola pitää pikkasen pakkasella olevan tien pinnan sulana. Suolatuilla teillä voi kuitenkin olla liukkaita tiejaksoja kylmemmissä kohdissa. Tällaisia kohtia ovat tyypillisesti sillat, kallioleikkaukset ja matalat notkot. Urakoitsijat seuraavat tarkemmin näitä kohtia ja lisäävät suolaa tarpeen mukaan. Tienkäyttäjien ei silti pidä tuudittautua täysin tasalaatuisiin ajo-olosuhteisiin. Suolan toimivuuteen vaikuttaa myös liikennemäärä. Hiljaisina aikoina, esim. yöaikaan, suola vaikuttaa hitaammin ja tie voi olla liukas suolauksesta huolimatta.

Sääolosuhteiden seurannan ja ennakoinnin merkitys kasvanut

Urakoitsijat seuraavat jatkuvasti säätilan kehittymistä tiesääasemilta saatujen tietojen ja sääennusteiden avulla. Tiesääasemilta saadaan tarkkaa tietoa tienpinnan ja ilman lämpötilasta sekä liukkauden muodostumisesta tien pintaan. Tiesääasemilta saadaan tietoa myös suolan vaikutuksesta tien pinnassa sekä suolan vaikutuksen vähenemisestä. Urakoitsijat seuraavat sään muutoksia myös liikkumalla tienpäällä omalla hoitoalueellaan. Liukkaudentorjuntaa pyritään tekemään ennakoivasti, jotta ajokeli ei ehtisi muuttua liukkaaksi. Ennakoivasti toimimalla pärjätään yleensä pienemmällä suolamäärällä ja se myös vaikuttaa nopeammin. Sääennustusten muuttuessa ei aina onnistuta ajoittamaan ennakoivia hoitotoimia optimaalisesti.

Talvella ei saada kesäkeliä – tienkäyttäjällä vastuu olosuhteiden mukaisesta liikkumisesta

Tienkäyttäjällä voi olla toiveena saman nopeustason säilyttäminen kesällä ja talvella, mutta talvihoidolla ei voida saada kesää talven keskelle. Vilkasliikenteisimmillä pääteillä pyritään siihen, että vakiintuneen talvikelin aikana pystytään ajamaan nopeusrajoitusten mukaisia nopeuksia. Muilla teillä kuljettajan edellytetään sopeuttavan ajonopeuttaan keliolosuhteiden mukaan. On normaalia, että liukkautta saattaa esiintyä ajoittain ja ajoaika voi pidentyä. Vähäliikenteisimmillä teillä ei edes tavoitella täysin pitävää ajokeliä, mikä tarkoittaa toisinaan alempaa ajonopeutta. Yleensä tällaisella tieverkolla on voimassa yleisnopeusrajoitus 80 km/h. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa, että ajoneuvon kuljettajalla on entistä suurempi vastuu noudattaa olosuhteisiin sopivaa tilannenopeutta, vaikka sitä ei ole liikennemerkein osoitettukaan.

Aiempina vuosikymmeninä talvet olivat yleensä vakaampia. Pitkät pakkasjaksot ja pysyvä lumipeite pitivät tiet samassa kunnossa päivästä toiseen. Viime vuosina talvihoidon painopiste on siirtynyt enemmän lumen auraamisesta liukkaudentorjuntaan. Etenkin Lounais-Suomen rannikkoalueilla tyypillinen talvikeli alkaa nykyisin olla nollan molemmin puolin sahaava lumeton talvi.  

20.04.2024 17.00JENZ - synonyymi hakkurille on myös murskain
19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä

Siirry arkistoon »