Metsäteollisuus: Vienti avaa syksyn työmarkkinaneuvottelut

15.02.2017 20.11

Vientialojen työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen välillä ei ole löytynyt yksimielisyyttä syksyn työmarkkinakierroksen menettelytavoista.

Metsäteollisuus on kuitenkin sitoutunut yhteiseen tavoitteeseen kilpailukyvyn parantamisesta ja työpaikkojen turvaamisesta Suomessa.

”Pidämme tärkeänä, että vientisektori avaa syksyn työmarkkinaneuvottelukierroksen ja että kierroksella saavutettua kustannusvaikutusta ei ylitetä muiden alojen neuvotteluissa. Näkemyserot ovat liittyneet prosessiin, jolla tavoite saavutetaan”, sanoo Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen.

Vientiavaukseen voidaan päästä useaa eri reittiä. Metsäteollisuudella ei ole edellytyksiä sitoutua yksityiskohtaiseen menettelytapaprosessiin puolta vuotta ennen varsinaisia sopimusneuvotteluita.

Metsäteollisuudelle on tärkeää, että syksyllä käydään aidot neuvottelut ja että työehtosopimuksiin saadaan kansainvälistä kilpailukykyä parantavia uudistuksia Suomessa olevien tehtaiden toimintaedellytysten turvaamiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »