Öljytuotteiden kokonaiskulutuksessa ei muutosta vuonna 2016

14.02.2017 12.00

tankkaus_rovaniemi.jpg

Öljytuotteita myytiin vuonna 2016 kotimaahan saman verran kuin edellisenä vuonna, yhteensä noin 7,7 miljoonaa tonnia, ilmenee Öljy- ja biopolttoaineala ry:n tilastosta.

Luku sisältää polttonesteiden lisäksi bitumit ja voiteluaineet sekä petrokemianteollisuuden raaka-aineet. Bensiinin kulutus väheni edelleen, kun taas dieselöljyn kulutus kasvoi. Suomessa kaikissa liikennepolttonesteissä on kasvava osuus biosisältöä, joka osaltaan vähentää fossiilisen öljyn kulutusta.

- Suomessa liikennepolttonesteiden jakelijoilla on vuoteen 2020 ulottuva, vaiheittain 20 prosenttiin kasvava biopolttoaineiden jakeluvelvoite. Jokaiseen polttoainelitraan on sekoitettu vaihteleva määrä bioa, joten meillä jokainen autoaan tankkaava tankkaa aina myös biopolttoaineita, huomauttaa Öljy- ja biopolttoaineala ry:n toimitusjohtaja Helena Vänskä.

Moottoribensiiniä myytiin vuonna 2016 vajaa kaksi miljardia litraa. Määrä oli runsaan prosentin pienempi vuoteen 2015 verrattuna. Bensiinin kulutus on jo pidemmän aikaa ollut laskusuunnassa autojen polttoaineenkulutuksen vähentyessä. Autoverotus ohjaa hankkimaan yhä energiatehokkaampia autoja.

Dieselöljyn myynti kasvoi vuonna 2016 kolme ja puoli prosenttia ja dieselin kulutus ylitti ensimmäisen kerran kolmen miljardin litran rajan. Dieselin merkittävin käyttökohde on elinkeinoelämän kuljetukset. Dieselkäyttöisiä henkilöautoja ensirekisteröitiin vuonna 2016 Trafin tilaston mukaan kaksi prosenttia edellisvuotta enemmän.

Kevyttä polttoöljyä myytiin vuonna 2016 lähes 1,9 miljardia litraa, runsaat viisi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaksi kolmasosaa kevyestä polttoöljystä käytetään maa- ja metsätalouden koneissa ja laitteissa, rakennustoiminnassa ja teollisuudessa. Vain noin kolmasosa käytetään rakennusten lämmityksessä. Öljylämmityksessä öljyn kulutus jatkaa pienentymistä järjestelmien energiatehokkuuden parantuessa vuosi vuodelta. Samalla öljylämmityksen rinnalla käytetään yhä enemmän uusiutuvaa energiaa.

Pääosin teollisuudessa käytettävää raskasta polttoöljyä myytiin vuonna 2016 noin 440 000 tonnia, mikä on vajaa yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Lentopetrolin kokonaismyynti oli vuonna 2016 reilut 0,9 miljardia litraa, eli noin kaksi prosenttia edellisvuotta suurempi. Lentopetrolista lähes 90 prosenttia käytetään ulkomaanliikenteessä.

Kaikissa liikennepolttonesteissä mukana biopolttoaineita

Kansallisessa jakeluvelvoitelaissa bio-osuus lasketaan kulutukseen toimitettujen moottoribensiinin, dieselöljyn ja biopolttoaineiden energiasisällön kokonaismäärästä. Vuonna 2016 jakeluvelvoite oli 10 prosenttia ja vuonna 2017 se on 12 prosenttia. Käytännössä vuosittainen osuus voi olla etupainotteisesti myös suurempi. Vuoteen 2020 saakka on voimassa biopolttoaineiden kaksoislaskenta. Jos biopolttoaineen raaka-aine on hiilidioksidipäästöjä paljon vähentävää jätettä, tähdettä, syötäväksi kelpaamatonta selluloosaa tai lignoselluloosaa, biopolttoaine lasketaan jakeluvelvoitteeseen kaksinkertaisena.

Bio-osuuksia tilastoivat Suomessa viranomaistahot, ja lopulliset luvut julkaisee viiveellä EU:n tilastointiviranomainen Eurostat. Tänä keväänä julkaistaan vuoden 2015 tiedot. Vuonna 2014 Suomen tieliikenteessä käytettyjen biopolttoaineiden määrä oli Eurostatin tilastossa Euroopan huippua, 21,6 prosenttia. Energiaviraston lehdessä on todettu biopolttoaineiden kestävyyskriteeriselvityksiin perustuen, että biopolttoaineiden osuus Suomen tieliikenteessä vuonna 2015 oli kaksoislaskenta huomioon ottaen yli 24 prosenttia.

Tilastoja verkossa www.oil.fi:

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »