Ministeri Vapaavuori: Tuotannon aineeton lisäarvo pyrittävä pitämään Suomessa

17.04.2014 14.24

Hallitus teki tänään 17.4.2014 periaatepäätöksen aineettoman arvonluonnin kehitysohjelmasta. Periaatepäätöksen tavoitteena on parantaa aineettoman arvonluonnin edellytyksiä ja osaamista Suomessa sekä vahvistaa Suomen asemaa houkuttelevana sijaintipaikkana aineettomiin investointeihin perustuvalle kotimaiselle ja kansainväliselle liiketoiminnalle.

Tällöin myös mahdollisimman suuri osa toiminnan lisäarvosta pystytään säilyttämään Suomessa.

Euroopan unioni asetti 16.4.2013 kuorma-autojen ja niitten kuormakorien sekä alustojen suunnittelulle uudet kriteerit. - Ilmanvastusvoimia on nyt vähennettävä myös kuorma-autoyhdistelmistä !!!

- Yritysten kilpailukyky perustuu yhä enemmän aineettomiin tekijöihin. Useissa kehittyneissä maissa, myös Suomessa, yritysten aineettomien investointien osuus onkin jo aineellisten investointien luokkaa tai jopa sen yli, toteaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.
- Perinteisen tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan rinnalla on syytä vahvistaa panostuksia markkinointiin, muotoiluun, brändin luomiseen ja muuhun asiakkaalle lisäarvoa tuottavaan osaamiseen saadaksemme kansantalouteen kasvua. Huomionarvoista on myös se, että teollisuudelle aineettomat investoinnit ovat keino parantaa kilpailukykyä.

- Voimistuva digitalisaatio tarjoaa meille puolestaan monenlaisia uusia mahdollisuuksia tarjota palveluja ja johtaa globaaleja toimintoja Suomesta käsin, Vapaavuori mainitsee.
Tekijänoikeuksien ja patenttien merkitys kasvaa, ja esimerkiksi lisensiointiosaaminen on vauhdittanut luovan taloutemme, etenkin peliteollisuuden kansainvälistymistä. Aineeton arvonluonti tukeutuu toisaalta kasvavassa määrin laajojen tietoaineistojen keräämiseen, analysointiin ja näiden oivaltavaan yhdistelyyn.

Uusia mahdollisuuksia tarjoavat julkisten tietovarantojen avaaminen ja avoin tiede. Koulutuksessa aineetonta arvonluontia tukevat laajoille joukoille tarkoitetut avoimet verkkokurssit.

- Suomella on kaikki mahdollisuudet kehittyä avoimen tiedon, suurten tietomassojen hyödyntämisen ja modernin koulutuksen globaaliksi edelläkävijäksi, Vapaavuori arvioi.
Periaatepäätöksen mukaan yritysten hajauttaessa tuotantoa ja muita liiketoiminnan arvoketjun osia alemman kustannustason maihin ja lähemmäksi markkinoita, kansallisen kilpailuaseman turvaamiseksi on tärkeää parantaa aineettoman arvonluonnin edellytyksiä ja osaamista Suomessa ja kehittää maatamme houkuttelevaksi sijaintipaikaksi aineettoman arvonluonnin toiminnoille.

Aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelma vuosille 2014-2020 kokoaa yhteen hallitusohjelmaan kirjatut aineettomien oikeuksien strategian (IPR-strategia), luovan osaamisen liiketoiminnan edistämisen sekä kansallisen muotoiluohjelman politiikkatoimet.

Periaatepäätös aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmasta löytyy verkko-osoitteesta:
https://www.tem.fi/ajankohtaista/
julkaisut/sarjaan_kuulumattomat_
julkaisut?C=109215&xm_lang=fi&xm
_mode=edit&xmid=5234
/

* Style Definitions */  table.MsoNormalTable {mso-style-name:"Normaali taulukko"; mso-tstyle-rowband-size:0; mso-tstyle-colband-size:0; mso-style-noshow:yes; mso-style-priority:99; mso-style-qformat:yes; mso-style-parent:""; mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt; mso-para-margin:0cm; mso-para-margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:11.0pt; font-family:"Calibri","sans-serif"; mso-ascii-font-family:Calibri; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-theme-font:minor-fareast; mso-hansi-font-family:Calibri; mso-hansi-theme-font:minor-latin; mso-bidi-font-family:"Times New Roman"; mso-bidi-theme-font:minor-bidi;} 

Lisätiedot elinkeinoministerin erityisavustaja Pete Pokkinen, puh. 040 756 7180 kaupallinen neuvos Antti Eskola, TEM, puh. 050 369 7612

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »