Volvo Trucksin verkosto jatkaa mittavia investointeja Suomen markkinaan sekä panostamalla henkilöstöön

23.01.2017 3.33

Suomen Volvo verkosto on investoinut yli 80 miljoonaa euroa verkostoonsa viimeisen 10 vuoden aikana. Viime vuonna vuosien määrätietoinen panostus huipentui uuden huippumodernin Volvo Truck ja Bus Centerin avaamiseen Vantaalle, ja tulokset näkyvät niin kehittyneissä palveluissa kuin lisääntyneessä tehokkuudessa ja käyttöasteessa.

"Nämä investoinnit maankattavaan verkostoon on tehty yhdessä yksityisten jälleenmyyjien kanssa. Olemme panostaneet niin henkilöstöömme kuin toimitiloihimmekin ja olemme ylpeitä nähdessämme tämän pitkäjänteisen työn tuottavan tulosta muun muassa asiakaskokemuksen parantumisena", toteaa Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklund.

Yrityksen uudet työ- ja palvelutilat ovat konkreettinen esimerkki asiakas- ja henkilöstökokemuksen jatkuvasta kehittämisestä. Ne on suunniteltu vastaamaan odotuksiin nyt ja tulevaisuudessa.

"Toimipisteiden lisäksi panostamme kaikkein tärkeimpään - ihmisiin ja osaamiseen, jotta asiakkaamme kaikissa kuljetussegmenteissä saavat parasta mahdollista palvelua kaikkialla Suomen Volvo verkostossa. Kehitämme tuotteitamme ja palveluamme määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti, sillä laatu on käyttöasteen edellytys", Björklund jatkaa.

Alan halutuin työpaikka

Pitkäaikainen ihmisiin ja tiloihin investoiminen näkyy myös työntekijöiden kasvaneena kiinnostuksena. Yhdessä tekeminen heijastuu työkulttuuriin ja houkuttelee parhaita tekijöitä.

"Olemme panostaneet työntekijöiden osaamiseen, turvalliseen työympäristöön ja ajanmukaisiin työtiloihin, ja haluamme ehdottomasti olla alan halutuin työpaikka.

Viime vuonna saimme ennätysmäärän uusia työhakemuksia, toteaa Volvo Finland Ab:n henkilöstöjohtaja Viveka Haapanen tyytyväisenä.

Nuoret ovat tärkeä kohderyhmä, ja yrityksellä on pitkä perinne oppisopimuskouluttajana. Volvo Mekaanikko -oppisopimuskoulutuksen tavoitteena on alan ammattitutkinto ja ura mekaanikkona Volvon palveluksessa.

Osaaminen on asiakaspalvelun keskiössä. Volvon huoltokoulussa verkoston kuorma- ja linja-automekaanikkoja koulutetaan säännöllisesti räätälöityjen koulutusohjelmien mukaisesti. Pelkästään vuonna 2017 suoritetaan reilut 1200 koulutuspäivää.

Tietoa asiakkaille ja osaajille

Kuljetusalalla menestyksen tärkein edellytys on pitää kumipyörät tien päällä mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Nykytekniikka ja kuorma-autojen online yhdeydet mahdollistavat automatisoidun tiedonkulun Volvon asiakaspalvelijan ja asiakkaan välillä.

"Asiakkaamme tarvitsevat ennen kaikkea tehokkaita ja heille räätälöityjä palveluita, kuten rengashuoltoa ja varaosapalveluita. Tähän olemme vastanneet tehostamalla huoltopisteidemme toimintaa ja laajentamalla aukioloaikoja. Pystymme seuraamaan asiakkaan kaluston kuntoa huoltoaikojen optimoimiseksi. Suomessa tätä työtä tekee meidän kotimainen asiakaspalvelukeskuksemme", kertoo Volvo Finland Ab:n myyntijohtaja Arto Taipola. 

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »