Kansainväliset öljymarkkinat tammikuu 2017

19.01.2017 15.00

oljyjabio_logo.png

Yhdysvaltain energiahallinnon EIA:n mukaan Opecin viime vuoden keskimääräinen öljyntuotanto oli 32,9 miljoonaa barrelia päivässä, missä on lisäystä 0,8 miljoonaa barrelia päivässä vuodesta 2015. Iranin öljyntuotannon kasvu tullee rajoittumaan 4,4 miljoonaan barreliin päivässä kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla, jos kaikki Opec-maat sitoutuvat käytännössä sovittuihin tuotannonrajoituksiin.

Opec-maat tekivät marraskuun lopussa sopimuksen öljyntuotannon vähentämisestä 1,2 miljoonalla barrelilla päivässä 32,5 miljoonaan barreliin päivässä puoleksi vuodeksi vuoden 2017 alusta lukien. Opec-järjestöön kuulumattomat Venäjä, Malesia, Sudan, Guinea, Brunei, Azerbaidžan, Kazakstan, Meksiko, Oman, Bahrain ja Etelä-Sudan puolestaan päättivät joulukuussa rajoittaa tuotantoaan 558 000 barrelilla päivässä.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tammikuun öljymarkkinaraportissa öljyn kysynnän kasvuennuste viime vuodelle nousi 0,1 miljoonaa barrelia päivässä eli 1,5 miljoonaan barreliin päivässä, joten kysynnäksi muodostuisi 96,2 miljoonaa barrelia päivässä. Kysynnän kasvun taustalla on Pohjois-Euroopan tavallista kylmempi sää loppuvuodesta ja teollisuustuotannon nopea kasvu Aasiassa. Öljytynnyri eli barreli on 159 litraa.

IEA:n mukaan on liian aikaista päätellä, ovatko Opec-maiden ja 11 muun tuottajamaan sitoumukset öljyn tuotannon rajoittamisesta tämän vuoden alusta alkaen toteutuneet. Tilanne selviää lähiviikkojen aikana. Joulukuussa Opec-maat tuottivat öljyä 33,1 miljoonaa barrelia päivässä.

Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan Opec-maat pitävät ensi viikolla kokouksen tuotannon rajoittamismekanismeista. Saudi-Arabian energiaministeri Khalid Al-Falih sanoi äskettäin, että rajoitustoimenpiteitä ei mahdollisesti tarvitse jatkaa kuuden kuukauden jälkeen, jos tavoitteet on saavutettu. Toukokuussa pidetään Opecin sääntömääräinen kokous.

Raakaöljyn hinta-arviot vaihtelevat

Brent-raakaöljyn hinta oli vuosi sitten tammikuun lopulla alhaisimmalla tasolla 12 vuoteen eli noin 28 dollaria barrelilta. Sen jälkeen hinta nousi ja vaihteli 28-55 dollarin välillä barrelilta. Marraskuun lopussa ennen Opecin tuotannonrajoitussopimusta hinta oli noin 46 dollaria barrelilta. Joulukuun aikana hinta nousi noin 55 dollariin barrelilta, mutta on kuluvan tammikuun alun aikana hieman laskenut, noin 54 dollariin barrelilta. Raakaöljyn hintakehitys riippuu pitkälti sovittujen tuotannonrajoitusten toteutumisesta.

Yhdysvaltojen raakaöljyvarastot ovat viimeisen kuukauden pysyneet likimain ennallaan. Varastoissa on noin 485 miljoonaa barrelia öljyä, kun määrä vuosi sitten oli noin 470 miljoonaa barrelia.

Yhdysvaltain energiahallinto EIA ennustaa tammikuun energiakatsauksessa Brent-raakaöljylaadun hintakeskiarvon olevan tänä vuonna 53 dollaria barrelilta ja ensi vuonna 56 dollaria barrelilta ja yhdysvaltalaisen raakaöljyn viitelaadun WTI:n olevan kumpanakin vuonna yhden dollarin barrelilta alhaisemmalla tasolla. Futuurit ja optiosopimukset osoittavat merkittävää epävarmuutta hinta-arvioissa.

Keskeisten öljytuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat kehittyneet kaksijakoisesti: bensiinin ja raskaan polttoöljyn hinta on noussut, mutta keskitisleiden hinnat ovat hieman laskeneet. Bensiinin maailmanmarkkinahinta oli tammikuun puolivälissä noin 555 dollaria tonnilta ja dieselöljyn noin 480 dollaria tonnilta. Kevyen polttoöljyn maailmanmarkkinahinta oli noin 475 dollaria tonnilta ja raskaan polttoöljyn maailmanmarkkinahinta noin 330 dollaria tonnilta.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »