Laihian kohdan tiehanke etenee siltatöillä

17.01.2017 13.30

siltaremppaa.jpg

Vt 3 ja vt 18 parantaminen Laihian kohdalla -hanke etenee alkuvuodesta alkaen kahden teräsbetonisillan paalulaattojen paalutuksella ja rakentamisella sekä kahden putkisillan rakentamisella.

Laihian kohdan tiehankkeessa rakennetaan yhteensä seitsemän siltaa, joista kahden sillan paalulaattojen teräsbetonipaalujen paalutus käynnistyy tammikuussa 2017 viikolla 3. Ensimmäinen paalutuskohde on valtatie 3:n uuden Maunulan eritasoliittymän teräsbetonisilta, joka sijoittuu Maunulantien läheisyyteen. Toisena paalutuskohteena on Ratikylän eritasoliittymän teräsbetonisilta, joka sijoittuu valtatie 18:n uudelle linjaukselle junaradan läheisyyteen uudelle Ratikylänkadulle. Paalutus kestää yhteensä kaksi kuukautta, ja helmikuussa aloitetaan siltojen rakentaminen, joka kestää 4–5 kuukautta.

Maunulan eritasoliittymän työmaa-alueella on parhaillaan rakenteilla myös kaksi putkisiltaa. Toinen rakennettavista silloista on Maunulantien vierellä ja toinen sijoittuu Maunulantien ja Potilantien puoliväliin. Putkisillat valmistuvat maaliskuun aikana.

Tämänhetkiset työvaiheet eivät aiheuta uusia liikennejärjestelyjä. Paalutus aiheuttaa kohteiden läheisyydessä lieviä ja vaarattomia melu- ja tärinähaittoja. Tärinäseurantaa varten paalutuskohteiden lähimpiin kiinteistöihin toimitetaan tärinämittarit viikon 3 aikana.

Uusittu valtatie 3 otetaan liikenteelle käyttöön vuoden 2017 loppuun mennessä ja valtatie 18:n uusi linjaus vuoden 2018 loppuun mennessä. Tämänhetkisen arvion mukaan hanke valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2019 loppuun mennessä.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »