Reserviläisliiton joulutulet syttyvät eri puolilla Suomea

10.12.2016 1.23

rl_epress_mediatiedotpohja_kuvat_kyyhky

Reserviläisliiton Joulutulet-tapahtumaa vietetään tänäkin vuonna ympäri Suomen.

Joulutulet on Reserviläisliiton laajin hengellisen toiminnan tapahtuma, johon osallistuu vuosittain tuhansia reserviläisiä perheineen. Tapahtuman järjestää vuosittain satakunta liiton paikallisyhdistystä.

Tarkoituksena on koota reserviläisperheitä sekä lähiseudun asukkaita hiljentymään luonnon keskelle joulun odotukseen. Joulutulet-tapahtuma aloittaakin joulunodotuksen monissa aktiivireserviläisten perheissä.

Tapahtumien sisältö vaihtelee paikkakunnittain. Yleensä ohjelmaan kuuluu ainakin tervetulotoivotus, glögi- ja makkaratarjoilu sekä joululaulu ja -evankeliumi. Tilaisuudet ovat pääsääntöisesti avoimia kaikille ja usein niiden järjestelyissä ovat mukana myös seurakunnat ja reserviupseerikerhot sekä paikkakunnan muita maanpuolustusyhteisöjä.

Reserviläisliitto on kartoittanut paikallisia Joulutulet-tapahtumia, jotka on liitteessä ryhmitelty maakunnittain. Ohjeellinen ajankohta tapahtumalle on viikko 51 mutta kymmenkunta paikallista tapahtumaa on jo pidetty. Aivan kaikista tapahtumista ei ole myöskään saatu tietoja liittoon. Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Olli Nyberg, 0400 640 755 tai olli.nyberg@reservilaisliitto.fi.

Reserviläisliitto toivottaa hyvää joulunodotusta kaikille. Nähdään Joulutulien äärellä!

Etelä-Häme

11.12.2016, Urjalankylän riistamiesten kodalla. Lisätietoja: Urjala-kylmäkoski Reserviläiset, Simo Vehmaa, puh. 040 565 6237, simo.vehmaa@pp.inet.fi

14.12.2016, Konnarin laavulla Tippavaara, 16900 Lammi. Joulutulien sytyttäminen, makkaranpaistoa ja yhteislaulua. Lisätietoja: Lammin Reservialiupseerit, Kari Kivialho, puh. 0400 709 888, karikivialho@gmail.com

15.12.2016 klo 18.00, Kaikulanmajan maasto, Kaikula, Forssa. Kirkon tervehdys, yhteislaulua, vuoden toimijan palkitseminen ja glögitarjoilu. Lisätietoja: Forssan Reserviläiset, Martti Kivivuori, puh. 0500 304246, Martti.Kivivuori@gmail.com

15.12.2016 klo 18.00, Toimintakeskus Suvipielinen, Suvipielisentie 248, 14300 Renko. Pastori Jussi Lahti suorittaa rakovalkean äärellä kenttähartauden. Ohjelmassa myös runonlausuntaa, yhteislaulua, yhdessäoloa, makkaranpaistoa ja kahvittelua. Lisätietoja: Hämeenlinnan Reserviläiset-Aliupseerit, Jarkko Lemmetty, puh. 040 903 1360, jarkko.lemmetty@gmail.com

16.12.2016, Toijalan vanha hautausmaa ja siellä olevan kappelin edessä, Valtatie 11, 37800 Akaa. Jätkänkynttilät tai roihut valaisevat tietä kappelin edessä. Puheenjohtaja toivottaa kaikki tervetulleeksi tilaisuuteen. Seurakunnan edustaja pitää joulunajan rauhoittumiseen liittyvän puheen, lauletaan virsi tai kaksi. Tilaisuuden lopuksi puheenjohtaja kehottaa kaikkia siirtymään lähellä olevaan SPR:n tilaan nauttimaan lämmintä glögiä ja pipareita. Mukana myös Spr Toijalan osasto, Akaan seurakunta. Lisätietoja: Toijalan seudun reserviläiset, puheenjohtaja Ossi Reini, puh. 040 7146563, ossi.reini@suomi24.fi

18.12.2016 klo 15.30, Maritanristi, Maritanristintie, 13270 Parola. Sotaveteraaneille järjestetty linja-autokuljetus. Tilaisuus alkaa seurakunnan lyhyellä hartaushetkellä, jonka jälkeen lauletaan joululauluja. Lopuksi glögitarjoilu ja makkaranpaistoa. Lisätietoja: Hattula – Tyrvännön Reserviläiset, Raimo Siren, puh. 0400 489 5560, raimo.rasila@gmail.com

24.12.2016, Lopen Sankarimuistomerkki, Pilpalantie, 12700 Loppi. Partiolaiset sytyttävät kynttilät sankarihaudoille ja Lopen Reserviläiset ja Lopen Reservinupseerit järjestävät kunniavartion Sankariristille Jouluaatto-iltana. Lisätietoja: Lopen Reserviläiset, Harri Hatakka, puh. 050 326 1218, harri.hatakka@gmail.com

24.12.2016, Valkeakoski, sankarihauta, Kangaskatu 37600 Valkeakoski. Jouluaaton kunniavartion yhteydessä. Kunniavartion yhteydessä sankarihaudalla. Lisätietoja: Valkeakosken Reservinaliupseerit-Reserviläiset, Jarmo Annala, puh. 0400 621 770, jarmo.annala@gmail.com

Etelä-Karjala

15.12.2016 klo 18.00, Ruokolahden kirkonmäki, Ukonsalmentie 5, 56100 Ruokolahti. Sytytetään Joulutulet sodissa kaatuneiden muistolle. Tapahtuman jälkeen kokoonnutaan seurakuntakodille nauttimaan kahvit. Mukana myös Ruokolahden seurakunnan edustaja pastori, Miia Suopanki. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan tapahtumaan. Lisätietoja: Ruokolahden reserviläiset, Jarmo Sikiö, puh. 050 366 472, jarmo.sikio@suomi24.fi

24.12 Soihtukulkue kulkue Lappeenrannan torilta - Sankarihautausmaalle ja siellä jumalanpalvelus. Yhdessä upseerien ja Lions Clubin kanssa.

24.12.2016, Soihtukulkue, Lappeenrannan Sankarihautausmaa. Lisätietoja: Lappeenrannan reserviläiset, Lappeenrannan reserviupseerikerho, Rotaryt, Risto Häkämies, puh. 050 501 1624, risto.hakamies@k-maatalous.fi

26.12 Tapanin sauna Salpamaja klo 13 alkaen. Kaikille avoin tilaisuus. Lisätietoja: Lappeenrannan Reserviläiset , Leif Ekroth, puh. 050 382 50 60, leif.ekroth@elisanet.fi

26.11.2016, Parikkalan kirkon ja sankarihautojen läheisyydessä, Kirkkokatu 1, 59100 Parikkala. Kulje jouluun -tapahtuma, jouluaiheisten kuvaelmarastien kautta kävelylenkki ja kynttilöiden sytytys sankarihaudoille. Toteutus yhdessä upseerikerhon ja useiden muiden paikallisten yhdistysten kanssa. Lisätietoja: Parikkalan Reserviläiset, Allan Granlund, puh. 0400 919 278, allan.granlund@pp.inet.fi

Etelä-Pohjanmaa

12.12.2016 klo 18.30 Härmän Kylpylän laavulla, Vaasantie 22, 62375 Ylihärmä. Tulet sytytetään laavulla ja pappi Jaakko Linko kertoo joulun tapahtumista, sen jälkeen vapaata keskustelua, myös mahdollisuus tutustua viereiseen korsuun. Tarjolla kuumaa mehua ja joulupipareita sekä hyvää seuraa. Lisätietoja: Ylihärmän Reserviläiset, Mika Mäki, puh. 050 591 2610, ukkohalla@gmail.com

14.12.2016 klo 19.00, Tykkipuistossa Kurikantien ja Paulaharjuntien risteysalueella. Paikoitus seurakuntakeskuksen p-alue, Kurikka. Tilaisuus alkaa yhteislaululla. Lauluveteraanit esiintyy, yhteislaulua sekä jouluevankeliumi. Tarjotaan makkaraa, kuumaa mehua sekä piparia. Mukana myös Kurikan Upseerikerho sekä Kurikan maanpuolustusnaiset ry. Lisätietoja: Kurikan Reserviläiset , Mikko S. Säntti, puh. 040 550 97978, mikko.santti@luukku.com

17.12.2016, Jouppilan vuori, Seinäjoki. Joulutulet, makkara- ja mehutarjoilu, hengellinen hartaus. Lisätietoja: Seinäjoen reserviläiset, Heikki Koivisto, puh. 050 324 4549, heikki.koivisto@netikka.fi

18.12.2016, Kiuaskallio laskettelurinteen maasto, Jalasjärvi. Hartaushetki, Joululauluja, tarjoilua, nuotio, jätkänkynttilät. Mukana Jalasjärven Seurakunta. Lisätietoja: Jalasjärven Reserviläiset, Esko Leppä, puh. 050 308 110, esko.leppa@pp.inet.fi

Helsinki

24.12.2016, Hietaniemen hautausmaan sankariristillä kunniavartiossa, Helsinki. Lisätietoja: Helsingin sissiosasto ry ja Sissikerho ry

Keski-Suomi

14.12.2016, Hytölän kota, 44330 Hytölä. Ruokailu, mahdollisesti yhteislaulua ja hartaus sekä vapaamuotoista yhdessäoloa. Lisätietoja: Konneveden Reserviläiset, Jouko Hyppönen, puh. 0400 500 231, jouko.hypponen@konnevesi.fi

15.12.2016 klo 18.00, Kirkon rantapolku, Kirkkotie, Viitasaari. Hartaushetki, yhteislaulua, glögitarjoilua ja makkaranpaistoa. Lisätietoja: Viitasaaren Reserviläiset, Kauko Ikäheimonen, puh. 040 582 4167, ukkokammi@gmail.com

Kymenlaakso

14.12.2016 klo 18.00, Sippolan kirkolla. Seurakuntatalon parkkialue. Osoite: 16, Sippolantie, 46710 Sippola. Joulutulia Sippolan seurakuntatalon luona. Laulua, sotilaspastori res. Risto Pesosen puhe, laulua, glögiä ja pipari. Sippolan yhdistys järjestää vuorovuosina Inkeroisten seudun ja Myllykosken yhdistysten kanssa. Lisätietoja: Sippolan Reserviläiset, Jarmo Liikkanen, puh. 0400474314, jarmo.liikkanen@elisanet.fi

15.12.2016, Marjokankaan laavu, Iitti. Makkaranpaistoa, kahvia ja glögiä tarjolla. Pieni hartaushetki. Lisätietoja: Iitin Seudun Reserviläiset, Vesa-Matti Virtanen, puh. 0400 791 462, vesa-matti.virtanen@kolumbus.fi.

Lappi

11.12.2016, Reväsvaarantie 95600 Ylitornio. Rhy:n ampumarata. Harras jouluinen noin tunnin mittainen ohjelma lauluineen. Tulipata, jossa makkarat paistuu, tarjolla glögiä ja kahvia. Jätkänkynttilät ja ulkotulia. Tapahtuma vietetään pistooliradalla, jossa on myös katos. Paikka on noin kaksi kilometriä Ylitornion keskustasta. Mukana myös Ylitornion Reserviupseerit. Lisätietoja: Ylitornio Reserviläiset, Simo Rousu, puh. 0400 830 031, Simo.rousu@gmail.com

13.12.2016, Toramolla, Rovaniemen Reserviläistalossa. Toramontie 127, 96440 Rovaniemi. Ulkona jätkänkynttilöiden loisteessa rovasti Tuomo Korteniemi avaa joulunajan yhdessä lauletaan ulkona, siirrytään sisätiloihin nautitaan glögiä, pipareita, graavilohivoileipiä, kermaan keitettyä riisipuuroa ja kaakku kahvit. Joululauluja. Kutsuttu mukaan sotiemme veteraanit, heille on järjestetty bussikuljetus. Lisätietoja: Rovaniemen Reserviläiset, Pj. Pasi Ruokanen, puh. 0400 488 827, pasi.ruokanen@luukku.com

Pirkanmaa

15.12.2016, Vanhainkoti Keiturinpuisto, Heikkilänkuja 1, 34800 Virrat. Käymme Virtain vanhainkoti Keiturinpuistossa. Mukana myös Virtain seurakunta. Lisätietoja: Virtain Reserviläiset, Kari Yläjärvi, puh. 0400 131 323, kari.ylajarvi@luukku.com

16.12.2016, Liuksialan kappelilla, Liuksialankoivukuja, Kangasala. Makkaran paistoa glögin nauttimista joulun sanoman kuuleminen papin välityksellä. Joulupukki saattaa poiketa tuomaan lapsille pienen makeisen. Mukana Kangasalan Reservin upseerit ry ja Kangasalan seurakunta. Lisätietoja: Kangasalan Reservinaliupseerit-reserviläiset, Raimo Koivisto, puh. 040 567 4662, raimo.koivisto@elisanet.fi

17.12.2016, Syrjänharjun metsässä, vesitornin lähellä Syrjänharjuntie, 36600 Pälkäne. Musiikkiesitys, Jouluevankeliumi, puhe, musiikkiesitys. Tarjolla makkaraa ja mehua sekä yhdessäoloa. Lisätietoja: Pälkäneen Reservinaliupseerit, Jussi Mikkola, puh. 040 861 6604, jussi.mikkola86@gmail.com

18.12.2016, Saarikonmäen Laavu, Heposuontie 117, 37500 Lempäälä. Musisointia tutun monivuotisen esiintyjän johdolla (lähinnä joululauluja). Makkaran paistoa nuotiolla ja lämmintä mehua. Tunnelmavalaistus lyhtypolun saattelemana. Mukana myös Lempäälän Eskadroona ry. Lisätietoja: Lempäälän Reserviläiset, Veijo Matikka, puh. 0400 628 870, vmatikka@kolumbus.fi

21.12.2016 klo 18.00, Perinnekorsu, Paltanmäki (Opintie 2), 35300 Orivesi. Avaus, joulupuhe ja veteraanin kuoro esittää joululauluja. Mukana Veteraanien perinnetoimikunta ja Oriveden Upseerikerho Ry. Lisätietoja: Oriveden Reservinaliupseerit-Reserviläiset, Jarmo Vartiainen, puh. 040 748 1887.

24.12.2016 klo 17.00, Ruudolfin keidas, Roismala. Aloitus klo 17.00 Naisten saunavuorolla, kenttähartaus noin klo 18.45. Ohessa pannukahvit ja räiskäleitä. Miesten saunavuoro alkaa noin klo 19.30. Mukana Sastamalan Reserviupseeerit. Lisätietoja: Vammalan reserviläiset, Vammalanreservilaiset@kopteri.net

01.01.2017, Pötikön laavu, 35500 Korkeakoski. Seurakunnan kenttähartaus laavulla. Reserviläiset hoitavat tulet, opastus-soihdut polun varteen. Tilaisuuden jälkeen makkaranpaistoa tulilla. Mukana Juupajoen seurakunta. Lisätietoja: Juupajoen Reserviläiset, Jukka Tuomaala, puh. 0400 239 020, jukka@orivedenvari.fi

Pohjois-Karjala

12.12.2016, Kontiolahden kirkon viereisessä veteraanipuistikossa ritarikivillä. Tervetulotoivotukset, papin puhe, veteraaniemme 95-vuotis muistaminen, luovutetaan Kiltajääkärin kunniakirja. Tämän jälkeen vapaata keskustelua, makkaran paisto ja joulutorttu kahvit. Mukana Kontiolahden Reservin Upseerit ry. Lisätietoja: Kontiolahden Reserviläiset, Pekka Ratilainen tai Hannu Parviainen, puh. 0500 882 948, ratilainen.pekka@gmail.com

15.12.2016 klo 19.00, Puukarin Pysäkillä, Kajaanintie 844 ,75770 Puukari (Valtimo). Lyhyt hengellinen tapahtuma, sisällä glögitarjoilu, vapaata seurustelua ja yhteislaulua. Mukana Valtimon ortodoksinen seurakunta. Lisätietoja: Valtimon reserviläisjärjestöt, Tapani Ovaskainen, puh. 050 498 9662, tapani.ovaskainen@gmail.com

15.12.2016 klo 18.00, Joensuun bunkkerimuseo, Virrantaus 7, 80140 Joensuu. Perinteiset joulutulet, jossa hartaus, jouluevankeliumin luku, nokipannukahvit ja pullaa sekä yhdessäoloa. Mukana myös Joensuun Reserviupseerit ry. Lisätietoja: Joensuun Reserviläiset, Arto Nousiainen, puh. 050 345 6568, arto.nousiainen07@gmail.com

15.12.2016 klo 18.00, Kiteen Hutsin hyppyrimäen maastossa Selkueella. Rauhankujan päässä olevassa supassa. Seurakunnan edustaja johdattelee joulunodotukseen. Tilaisuudessa lauletaan tuttuja joululauluja harmonikan säestyksellä. Tarjoamme osallistujille glögit ja makkarat. Mukana myös Kiteen Reserviupseerit ry:n ja Kiteen ev.lut.seurakunta. Lisätietoja: Kiteen Reserviläiset, Mika Matikainen, puh. työ 040 776 5583 ja koti 050 344 0142, mika.matikainen@suomi24.fi

15.12.2016 klo 18.00 Liperin Kirkkorannassa (seuraa roihuopasteita parkkialueelta). Tulien äärellä hiljennytään joulun sanomaan, kirkkoherra Jari Uimosen kertomana, iloitaan lähestyvästä joulusta laulaen joululauluja sekä tietenkin nautitaan nuotiomakkaraa, joulupiparia ja mehua. Liperin reserviläisjärjestöjen perinteiset Joulutulet sytytetään yhdessä Liperin kirkonkylän kyläyhdistyksen Pro Liperin kanssa Tervetuloa. Lisätietoja: Liperin Reserviläiset, Marko Halonen, puh. 0500 181 450, marko.p.halonen@gmail.com

18.12.2016 klo 19.00, Enon Vallisärkkä, 81200 Eno. Yhteislaulua, Joulun sanomaa, mehu- ja glögitarjoilua. Tietysti todelliset Joulutulet. Yhdessä Enon Ladun kanssa. Lisätietoja: Enon Reserviläiset, Seppo Puranen, puh. 040 835 5790, seppo.puranen@luukku.com

Pohjois-Pohjanmaa

18.12.2016 klo 15.00, Matkanivan Löytyn laavu, Antikanperäntien varrella. Laavu on 3,5 km päässä eteläpuoliselta Haapaveden tieltä. Joulutulien ja joulurauhanjulistus metsän eläimille -tapahtuma yhdessä Oulaisten Seurakunnan ja Oulaisten Metsästysseuran kanssa. Metsästysseuran sytyttämät joulutulet. Papin kertomus ja trumpetilla soitolla joulurauhanjulistus. Nokipannukahvit, mehut ja makkaratarjoilu reserviläisten järjestämänä. Maanpuolustusaiheista seurustelua. Mukana Seurakunta ja Metsästysseura. Lisätietoja: Oulaisten Reserviläiset, Hellman Esa, puh. 044 779 7711, esa.hellman@op.fi

Pohjois-Savo

14.12.2016, Harjulan leirikeskus, 79100 Leppävirta. Tervastulet, glögiä, piparit ja hiillosmakkarat. Jouluevankeliumin lukee Reijo Sojakka, yhteislaulua ja muuta yhdessä oloa. Lisätietoja: Leppävirran Reserviläiset, Jouko Niskanen, puh. 040 022 2975, jouko.niskanen@pp3.inet.fi

15.12.2016 klo 18.00, Humalavuoren Jahtimiesten kota, Sininentie 1433, Vesanto. Ohjelmassa Jouluevankeliumin luku ja vapaata seurustelua. Lisätietoja: Vesannon Reserviläiset, Matti Niskanen, puh. 0400 237 881, matti.niskanen2@luukku.com

26.11.2016, Teerimäen ampumarata, Kaavintie 73500 Juankoski. Joulutulet yhdessä seurakunnan edustajien kanssa ennen yhdistyksen perinteisiä kinkkukisoja. Lisätietoja: Juankosken Reserviläiset, Mika Pirinen, puh. 040 506 8964, mika.pirinen@pp6.inet.fi

Päijät-Häme

15.12.2016 klo 18.00, Ämmänäyrään ampumarata, Olympivoittajan tie, 16300 Orimattila. Glögitarjoilu, seurakunnan edustaja puhuu joulunajasta ja laulattaa joululauluja. Tämän jälkeen vapaata seurustelua ja makkaranpaistoa. Mukana Orimattilan Reserviupseerit ry, Orimattilan Maanpuolustusnaiset ry ja Orimattilan Seurakunta. Lisätietoja: Orimattilan Reserviläiset, Arto Tapiomaa, puh. 040 530 7069, arto.tapiomaa@luukku.com

15.12.2016 klo 18.00, Ämmälä, Niilo Aaltion tila, Lahti. Hartaus, makkaranpaistoa ja yhteislaulua. Lahden Reserviläiset ry, Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat ry, Hollolan seurakunta, Lahden Launeen seurakunta, Lahden Maanpuolustusnaiset ry, Hollolan upseerikerho ry. Lisätietoja: Tuomas Terho, 044 289 9632, tuomas.terho@lres.fi

15.12.2016 klo 18.00, Aikkaa, Hiljaisuuden huone, Hollola. Hartaus, makkaranpaistoa ja yhteislaulua. Lahden Reserviläiset ry, Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat ry, Hollolan seurakunta, Lahden Launeen seurakunta, Lahden Maanpuolustusnaiset ry, Hollolan upseerikerho ry. Lisätietoja: Juha Simola, puh. 050 431 0350, juha.simola@lres.fi

Satakunta

16.12.2016 klo 18.00, TiiPii (metsästysmaja) Osontie 385, 29250 Nakkila. Tilaisuus aloitetaan metsäkirkolla. Sen jälkeen metsästysseuran edustaja julistaa joulurauhan metsän eläimille. Reserviläisten puheenjohtaja toivottaa joulurauhaa kaikille paikalla oleville. Virallinen osuus päättyy kahvi/mehu tarjoiluun. Iltaa jatketaan vapaan seurustelun puitteissa kodassa makkaroita paistellen. Mukana Kivialhon Metsästysseura ry. Lisätietoja: Nakkilan Reserviläiset, Urpo Parkkali, puh. 050 65871, urpo.parkkali@dnainternet.net

Suur-Savo

11.12.2016 klo 16.00, Vanha Kasarmialue, Jääkärinkatu 6–8, 50100 Mikkeli. Ohjelmassa kuorolaulua, aluetoimiston päällikkö Evl Jyrki Niukkasen puhe, kenttärovasti Vesa Aureen puhe, kuorolaulua, yhteislaulu, glögitarjoilua koko tapahtuman ajan, joulupukki alueella. Järjestetään yhdessä Mikkelin Maanpuolustusnaisten ja Mikkelin Reservinupseereiden kanssa. Lisätietoja: Mikkelin Reserviläiset, Harri Kaipainen, puh. 040 506 8288, harri.kaipainen@surffi.fi

Uusimaa

10.12.2016 klo 16.00-19.00, Humlan ulkoilumaja, Rotnäsintie 200, 06200 Porvoo. Vapaamuotoinen tilaisuus, puheita, palkitsemisia, glögiä ja joulutorttuja, makkaranpaistoa, mukana Porvoon reserviupseerikerho. Lisätietoja: Porvoon Reserviläiset, Tuomo Pitsinki, pj.porvoonres@gmail.com

15.12.2016 klo 18.00, Lohjan Seudun Reservinaliupseerien Hiidensalmen maja osoitteessa Karstuntie 209, 08100 Lohja. Tilaisuuden ohjelmassa on pappi pitämä hartaushetki ja tämän jälkeen lauletaan pari virttä. Glögitarjoilu ja pipareita. Tilaisuuden ajan mökillä palavat jätkänkynttilät. Mukana tapahtumassa kaikki Lohjan maanpuolustusjärjestöt. Lisätietoja: Lohjan Seudun Reservinaliupseerit, puheenjohtaja Mikko J. Prusi, puh. +358 500 480 016, mikko.prusi@lohja.fi

17.12.2016, Järvenpään Hiihtomaja, Jokelantie 27, Tuusula. Tapahtuma on meillä perinteisesti ollut vapaata yhteisoloa tulien äärellä. Makkaranpaistoa, kahvittelua yms. Perheen pienimmät on huomioitu eväspusseilla ja lyhyellä metsäretkellä tapahtuman lomassa. Lisätietoja: Järvenpään Reserviläiset, Timo Mäki, puh. 044 535 3063, timo.maki1@kolumbus.fi

18.12.2016 klo 15.00, Karkkilan Seurakunta, SRK-talon piha-alue, Huhdintie 7-9, 03600 Karkkila. Joulutulet syttyvät paikalle rakennetun seimiasetelman yhteyteen. Lyhyt hartaushetki (Karkkilan SRK:n tervehdys) ja muutamia joulunajan yhteislauluja. Karkkilan reserviläisjärjestöjen, sekä Rintamaveteraanien tervehdys. Tarjolla kahvia, joululeivonnaisia ja makkaranpaistoa. Mukana myös Karkkilan Reserviupseerikerho ry. Lisätietoja: Karkkilan Reserviläiset, Tuomo Korpela, puh. 040 76 79 787, tuomo.s.korpela@gmail.com

22.12.2016 klo 15.00-19.00, Koskenkyläntien - Orimattilantien Myrskylän keskustien risteyksen tuntumassa, lumen läjityspaikalla.. Makkaranpaistoa nuotiolla ja glögitarjoilu jätkänkynttilöiden tulen loimussa. Lisätietoja: Myrskylän Reserviläiset, Fabritius Markku, puh. 0400 201719, mfus@suomi24.fi

24.12.2017 klo 16.00-18.00 ja 18.00-20.00, Uudenkaupungin vanha kirkko. Tapahtuma on Jouluvartio. Mukana Uudenkaupungin reserviupseerit. Lisätietoja: Uudenkaupungin Reserviläiset, Marko Oinas, puh. 050 566 0051, oikku-10@suomi24.fi

Reserviläisliitto

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö on vuonna 1955 perustettu Reserviläisliitto ry, jonka organisaatioon kuuluu 18 maakunnallista piiriä ja yli 342 paikallista jäsenyhdistystä. Henkilöjäseniä liiton paikallisyhdistyksissä on noin 37 000.

Reserviläisliiton tehtävänä on ylläpitää ja kehittää kansalaisten maanpuolustustahtoa sekä reserviläisten ns. kenttäkelpoisuutta. Yleisimpiä toimintamuotoja ovat ammunta, maastotoiminta, liikunta ja urheilu, erilainen koulutus sekä maanpuolustustahdon ylläpitämiseen tähtäävä työ. Myös veteraanityö ja -tuki on laajaa.

Reserviläisliitto on mukana Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminnassa, joka mm. järjestää reserviläisille tarkoitettua sotilaallista koulutusta sekä erilaista onnettomuustilannekoulutusta. Yli 40 prosenttia MPK:n vapaaehtoiskouluttajista on Reserviläisliiton jäseniä.

Lisätietoja osoitteesta www.reservilaisliitto.fi.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »