Mercedes-Benzin kasvuvauhti on tänä vuonna ollut omaa luokkaansa saksalaisiin kilpailijoihin verrattuna

07.12.2016 17.10

mercedese2.jpg

Uusia Mercedes-Benz-henkilöautoja ensirekisteröitiin Suomessa marraskuussa 459 kappaletta, mikä toi 5,1 prosentin markkinaosuuden. Mercedes-Benz oli marraskuussa myydyin saksalainen premium-automerkki, ja kasvuprosentti on vuoden aikana ollut huikeat 13,5 eli selvästi enemmän kuin kilpailijoilla.

Marraskuun loppuun mennessä tänä vuonna on ensirekisteröity jo 5400 uutta Mercedes-Benziä (2015: 4756 kpl), mikä ennakoi ennätyksellisen hyvää myyntivuotta 2016. Marraskuun kysytyin Mercedes-Benz-mallit olivat C-sarja (104 kpl) ja E-sarja (96 kpl), jonka menekki kasvoi viime vuoteen verrattuna on 45,8 %. A-sarjalaisia ensirekisteröitiin marraskuussa 54 ja CLA-sarjaa 35 kappaletta. Kummankin kysyntä on kasvanut tämän vuoden aikana noin viidenneksen viime vuoden lukuihin verrattuna.

 
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »