Hyvää vapaaehtoisten päivää - Suomen upein luonto kiittää!

02.12.2016 13.54

Suomen kansallispuistoissa ja suojelualueilla toimii vuosittain yli 3300 vapaaehtoista. Valtakunnallista Vapaaehtoisten päivää vietetään 3.12. ja sen kunniaksi haluaa upeinta luontoamme hoitava Metsähallitus  kiittää vapaaehtoisia ja järjestöjä ympäri Suomen antaumuksella tehdystä työstä luontomme hyväksi. Jaa päivän kunniaksi vapaaehtoistarinasi somessa #vapaaehtoistenpaiva.
 
Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä ja suomalaiset tekevät vapaaehtoistyötä yhä enemmän. Lauantaina 3. joulukuuta vapaaehtoiset ja vapaaehtoistyö ovat erityisessä valokeilassa, kun Suomessa vietetään Vapaaehtoisten päivää.

Kerro päivän kunniaksi oma vapaaehtoistarinasi mieluiten kuvalla varustettuna somessa. Käytössä ovat hashtagit #vapaaehtoistenpäivä #kuntukeatarvitaan. Vapaaehtoisten päivän toteuttaa tänä vuonna Kansalaisareena ry verkostoineen. Päivän kasvoina ovat Somevaari Aku Eronen, Makkoset pojat ja lukumummi Leena Hänninen.

Suomen upeimmassa luonnossa vapaaehtoiset toimivat tänä vuonna esimerkiksi talkoillen erilaisissa kansallispuistotalkoissa, seuraten ja keräten tietoa uhanalaisen lajistosta tai toimien kestävien riista- ja kalakantojen hyväksi. Vapaaehtoistoiminnalla on pitkä perinne Suomessa. Työhön yhteisen hyvän puolesta ottavat osaa niin miehet kuin naiset, nuoret ja vanhat. Tutkitusti vapaaehtoistyö tuottaa hyvinvointia paitsi yhteisöille, myös työn tekijälle itselleen.

Kurtturuusua poistamassa talkoissa Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa. Kuva: Petteri Tolvenen / WWF

Kuvassa WWF:n vapaaehtoiset Itäisen Suomenlahden kansallispuiston talkoissa, poistamassa kurtturuusua tukahduttamasta Pitkäviirin saaren hiekkarantoja. Kuva: Petteri Tolvanen / WWF.

Vapaaehtoisten päivän kunniaksi vuosina 2012–2015 tapahtunut vuoden Luontovapaaehtoisen palkitseminen tapahtuu vastaisuudessa parittomina vuosina. Vuoden luontovapaaehtoinen –kilpailussa on päädytty kahden vuoden välein palkitsemiseen. Päätöksellä halutaan kannustaa Suomen luonnon hyväksi tehtyjä vapaaehtoistekoja Suomen paras luontoteko -kilpailun ehdokkaiksi. Ympäristöministeriö ja Suomen IUCN-komitea etsivät parasta luontotekoa Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi parillisina vuosina. Myös Metsähallitus on mukana etsimässä Suomen parasta luontotekoa. Vastaisuudessa Vuoden luontovapaaehtoinen palkitaan parittomina vuosina.

Lisätietoja

Erikoissuunnittelija Sanna-Kaisa Rautio
Metsähallitus, Luontopalvelut
sanna-kaisa.rautio(at)metsa.fi;  puh. 040 570 7347
 

 

- See more at: http://www.metsa.fi/-/hyvaa-vapaaehtoisten-paivaa-suomen-upein-luonto-kiittaa-#sthash.SL1xfOs1.dpuf
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »