Metsähallitus mukaan uuteen kuljetusjärjestelmään22.11.2013 10.21
Metsähallitus aloittaa metsäalan yhteisen puunkuljetuspalvelun LogForcen käytön vuoden 2015 aikana. LogForce™-palvelun avulla kuljetusyrittäjä suunnittelee ja ohjaa puuraaka-aineen toimitusketjua lähtövarastosta käyttöpaikalle.
Metsätoimialon yhdessä kehittänyt uutta, yhteistä tapaa hoitaa puunkuljetus. Palvelun perustaja-asiakkaina ovat olleet Metsä Group ja Stora Enso. Metsähallitus solmi marraskuussa sopimuksen palvelun käyttöönotosta puunkuljetuksissaan. - Kokonaisvaltaisen, koko metsäsektorille yhteisen puunkuljetuspalvelun toteuttaminen on suuri edistysaskel, josta kaikki osapuolet hyötyvät, asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen kertoo. LogForce-ohjelmistopalvelun käytöstä on tehnyt sopimuksen jo yli 300 kuljetusyritystä, jotka ajavat puuta Metsä Groupille ja Stora Ensolle. Palvelun tuotantokäyttöä on laajennettu alueittain ja kuluvan vuoden aikana yli puolet Suomen puunkuljetuksista tapahtuu LogForce-palvelun kautta. Luopuminen metsäorganisaatiokohtaisista järjestelmistä luo edellytykset yrittäjien joustavaan työskentelyyn eri tilaajaorganisaatioille. LogForce-palvelun keskeinen hyöty metsätoimialalle on moniasiakkuudessa toimimisen mahdollistaminen kuljetusyrittäjälle ja tätä kautta kuljetusten tuottavuuden kasvu. Metsähallituksen liittyminen mukaan palveluun kolmantena isona kuljetuksenantajana on tärkeä askel tähän suuntaan. LogForce™-palvelun toimittaa espoolainen Fifth Element Oy. Lisätietoja: |