Nyt sunnuntaina palataan normaaliaikaan

29.10.2016 3.00

KelloKuvaRodeo_q09aurqo9k15tas1ihuonqp59i.jpg

Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti taaksepäin sunnuntaina 30. lokakuuta aamuyöllä klo 4.00.

Kesä- ja normaaliajan käyttö on yhtenäinen ja pysyvä käytäntö Euroopan unionissa. Suomessa siitä on säädetty asetuksella, joka perustuu EU:n direktiiviin. Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa vuodesta 1981 lähtien.

Kelloja siirretään jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä nollameridiaanin ajan eli kansainvälisen normaaliajan mukaan. Samanaikaisuus on tärkeää erityisesti kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Päivät ovat aina maaliskuun ja lokakuun viimeinen sunnuntai.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »