Varaudu liukkaisiin - erityishuomio turvaväliin ja tilannenopeuteen

23.10.2016 4.01

Yöpakkasten mukanaan tuoma liukkaus voi yllättää liikenteessä. Lämpötilan ei välttämättä tarvitse olla edes nollassa – jo ilman jäähtyminen voi saada tien paikoin petolliseksi.

Liikenneturva painottaa, kuinka olennaista on ottaa mahdollisesti liukkaat riskipaikat huomioon ajossa ja asettaa oma ajonopeus olosuhteiden vaatimalle tasolle. 

Tiet muuttuvat liukkaiksi, kun lämpötila käy yön aikana nollassa tai lähellä nollaa. Märkä tienpinta jäätyy esimerkiksi silloin, kun sateisen päivän jälkeen taivas selkenee yöksi ja lämpötila laskee. Välttämättä jäätyminen ei kuitenkaan edellytä sateita. Kun ilma on tarpeeksi kosteaa ja alkaa kylmetä, saa se aikaan liukkaan kuuran muodostumista.

”Vaikka kuuran vaalean hohteen voi erottaa tien pinnasta paljain silmin, voi se renkaiden alla myös kiillottua vaikeasti havaittavaksi esimerkiksi moottoriteiden rampeissa ja risteysalueilla. Ylipäätään liukkautta voi esiintyä hyvinkin paikallisesti jäätymiselle alttiissa paikoissa, kuten silloilla, mutkissa, peltoaukeiden notkelmissa ja varjopaikoissa, jotka voivat olla koko päivänkin jäässä, vaikka tiet muualla olisivat sulia tai kuivia”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo kuvailee.

Musta jää aiheuttaa vielä omat haasteensa, sillä se on poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Pahimmillaan jääkerros näyttää auton valokeilassa samalta kuin märkä tienpinta.

Turvallisuutta kahdella t:llä: turvaväli ja tilannenopeus

Vakaat kesän keliolosuhteet totuttavat kuljettajat käyttäytymään olojen mukaisesti. Tottumuksen vuoksi olosuhteiden muuttuessa äkillisesti ei kuljettajan käyttäytyminen välttämättä muutu riittävästi.

”Kesken aamuvalmisteluiden ei monella ehken ole tien pinnan olosuhteet päällimmäisenä mielessä. Vaikka lämpömittarista pikkupakkasen rekisteröisikin, sitä ei välttämättä huomioida omassa ajossa. Nyt on kuitenkin viimeistään aika ottaa liukkaat riskipaikat omilla reiteillä huomioon ja tiedostaa, että ei se liukkaus aiheuta onnettomuuksia vaan kuljettajan oma toiminta, tai oikeastaan toimimattomuus”, Vuoristo toteaa.

Miten liukkaalla voi sitten ajaa turvallisesti? Vuoristo tarjoaa kahta kulunutta lääkettä: turvaväliä ja tilannenopeutta.

”Oikea tilannenopeus ehkäisee pidon menetystä ja riittävä turvaväli peräänajoa tai muuta onnettomuutta. Liian suurella nopeudella ei auton abseista tai muusta turvatekniikastakaan ole hyötyä, jos renkaiden pito pääsee irtoamaan tien pinnasta, vaikka nopeuden muutoksen tai ratin kääntämisen seurauksena.”

Vinkit liukkaiden varalle:

  • Valitse tilannenopeus liikenteen, kelin ja oman ajotaidon mukaan.
  • Vältä voimakkaita ohjausliikkeitä.
  • Aja kaarteeseen maltillisella nopeudella: näin vältät voimakkailta jarrutuksilta itse kaarteessa, mikä voi johtaa sivuluisuun.
  • Vältä ohituksia huonolla kelillä. Varomattomat ohitukset voivat liukkailla johtaa ajoneuvon hallinnan menetykseen.
  • Pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan.
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »