Heikkolaatuiset rasvajätteet hyötykäyttöön - katse kohti leväöljyn ja muovijätteen hyödyntämistä

16.10.2016 13.55

rasvaaaaaaa.jpg

Neste on noussut pitkäjänteisen työn tuloksena maailman suurimmaksi jätteistä ja tähteistä uusiutuvia polttoaineita valmistavaksi yhtiöksi. Alan edelläkävijällä on käytössään poikkeuksellisen laaja valikoima raaka-aineita kilpailijoihinsa nähden. Valikoimaa kehitetään ja laajennetaan jatkossa entisestään.

Merkittävä osa Nesteen tutkimus- ja tuotekehityspanostuksista keskittyy uusien uusiutuvien raaka-aineiden tutkimukseen. Yhtiön tähtäimessä ovat etenkin rasvapitoiset jätteet ja tähteet, jotka kattavat tällä hetkellä lähes 80 % uusiutuvien tuotteiden raaka-aineista.

"Mahdollisimman laaja raaka-ainepohja tuo joustavuutta, jota globaalina yrityksenä tarvitsemme pystyäksemme palvelemaan useita eri markkinoita sekä täyttämään näiden erityisvaatimuksia. Samalla Neste luo osaltaan uskottavuutta ja elinvoimaa koko biopolttoainealalle edistämällä muidenkin toimijoiden mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia raaka-aineita", sanoo Nesteen Uusiutuvat tuotteet -liiketoiminta-alueen Supply Development Manager Päivi Lintonen.

Lintosen vastuulla on Nesteellä jo nykyisin hyödynnettäviin raaka-aineisiin liittyvä kehitystyö, muun muassa näiden raaka-aineiden jäte- ja tähdevirtojen hyödyntämispotentiaalin kehittäminen.

Pieninä virtoina maailmalla

Neste on kerännyt lihan- ja kalanjalostusteollisuuden teuras- ja perkuujätteestä saatavaa rasvaa useista lähteistä maailmanlaajuisesti jo vuosien ajan. Toinen maailman mittakaavassa merkittävä lähde ovat elintarviketeollisuuden ja ravintoloiden rasvatähteet ja käytetyt paistorasvat.

Lintosen mukaan jatkossa pyritään saamaan hyötykäyttöön entistä heikkolaatuisempia raaka-aineita, joille ei tähän mennessä ole ollut merkittäviä käyttömahdollisuuksia tai -kohteita. Kiertotalouden ja kestävän kehityksen kannalta pyrkimys on luonnollisesti saada enemmän lisäarvoa irti myös sellaisista raaka-aineista, jotka voivat muutoin päätyä pelkästään poltettaviksi.

"Mahdollista uutta raaka-ainetta harkittaessa pitää aina ensimmäisenä varmistaa, että se täyttää kestävän kehityksen mukaiset kriteerit - sekä lainsäädännössä määritellyt että usein näitäkin tiukemmat Nesteen omat kriteerit. Vasta tämän jälkeen tarkastelemme, miten raaka-aine teknisesti sopisi jalostamoissamme käytettäväksi."

Tähteet tehokkaasti hyötykäyttöön

Myös monet kasviöljytuotannon tähteet soveltuvat Nesteen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi elintarviketeollisuudessa palmuöljystä tislattavat pilaantuneet rasvat, vapaat rasvahapot, jotka eivät sovellu ihmisravinnoksi ja jotka poistetaan ruokateollisuuden öljystä maun, värin ja tuoksun parantamiseksi.

Tekninen maissiöljy on puolestaan maissista valmistettavan etanolin tuotannon ja sen yhteydessä syntyvän eläinrehun valmistusprosessin tähde, joka ei sovellu elintarvikkeeksi. Kasviöljytuotannon tähteitä hyödyntämällä Nesteen raaka-ainehankinta ei kilpaile ruokatuotannon kanssa vaan tarjoaa ilmastopäästöjä vähentävän, kestävän käyttökohteen ruokateollisuudessa joka tapauksessa syntyville prosessitähteille.

Maininnan arvoinen on myös selluteollisuudessa mäntyöljyn tuotannon yhteydessä syntyvä tähde, mäntyöljypiki, jota on jo käytetty Nesteellä biokomponenttina fossiilisen polttoaineen seassa. Sen laajempaa hyödyntämistä tutkitaan.

Keinoja kiertotalouden kiihdyttämiseksi etsitään

Lintosen kollegan Päivi Paakkarisen työpöydällä ovat puolestaan pidemmän tähtäimen kehityshankkeet eli uusiutuvat raaka-aineet, jotka eivät ole vielä käytössä Nesteellä:

"Kasvun varmistamiseksi meidän pitää ajatella myös kymmenen vuoden päähän, jolloin maailma näyttänee taas aivan erilaiselta. Nykyjalostamoissa hyödynnettävät jäte- ja tähdepohjaiset rasvat ja öljyt ovat jossain määrin rajallisia lähteitä, joille meidän tulee etsiä uusia vaihtoehtoja", sanoo Paakkarinen.

Leväöljy on yksi keskeisimmistä tulevaisuuden uusiutuvista raaka-aineista, joita Neste on tutkinut jo pitkään ja joiden hankintaan Neste on jo varautunut muun muassa tekemällä ehdollisia ostosopimuksia leväöljytoimittajien kanssa. Vielä nyt leväöljyä tuottavia mikroleviä ei kasvateta teollisessa mittakaavassa korkeiden kustannusten takia. Paakkarisen mukaan lupaava prosessi on jo olemassa, mutta ratkaisevaa on sopivien kumppaneiden ja yhteistyömallin löytyminen.

"Vaadittavat investoinnit ovat suuri haaste myös metsähakkuutähteiden hyödyntämisen osalta. Tarvitaan vielä lisää tutkimustyötä ja teknologian kehittämistä ennen kuin löydämme kustannustehokkaan ratkaisun", Paakkarinen kertoo, tosin tälläkin saralla Neste on jo tehnyt kansainvälisesti uraauurtavaa työtä sekä teknologian kehittämisen että raaka-aineen jalostamisen osalta. 

Kaikkiaan Paakkarisen mukaan tulevaisuuden trendinä on väistämättä kiertotalouden merkityksen korostuminen.

"Selvitämme tutkimustyössämme myös erilaisten kierrätysraaka-aineiden esim. jätemuovin soveltuvuutta jalostuksen raaka-aineeksi. Näin jätemateriaali voidaan palauttaa kiertoon ja käyttää uudelleen useaan kertaan."

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »