Metsäpalveluyrittäjien asema on vahva

01.10.2016 10.00

METO – Metsäalan Yrittäjät on noussut merkittäväksi vaikuttajaksi metsäalalla. Yhdistyksen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta.  Yrittäjien asema on vuosien aikana vahvistunut ja mielipiteitä halutaan kuunnella tarkalla korvalla. 

- Metsäpalveluyrittäjät ovat 20 vuodessa taistelleet oman paikkansa metsäalan arvostettuna toimijana, sanoo metsäalan yrittäjien puheenjohtaja Tuomo Turunen.

- Yrittäjien rooli metsäsektorilla kasvaa koko ajan ja alan palveluille on kysyntää.

Tuomo Turusen mukaan metsäpalveluyrittäjät ovat olleet edelläkävijöitä monessakin mielessä. Yrittäjäyhdistyksen perustaminen Meton jäsenjärjestöksi 12.10.1996 oli rohkea ja avara-katseinen ratkaisu. Epäilijöitäkin riitti: miten palkansaajat ja yrittäjät pärjäävät samassa järjestössä.

- Hyvin on pärjätty, toteaa Turunen, joka on myös METO – Metsäalan Asiantuntijat hallituksen jäsen. – Erilaiset tarpeet on pystytty sovittamaan yhteen kohtuullisen helposti, vaikka näkökulmat ovatkin joskus erilaiset. Keskustelujen kautta löytyy aina ratkaisu.

- Myönteistä on ollut, että yrittäjät ovat päässeet vaikuttamaan lukuisissa eri valtionhallinnon työryhmissä vuosien varrella. Esimerkkinä vaikkapa työryhmät, joissa on nyt sorvattu uusia metsälakeja ja sertifiointikriteereitä. Metsäalan yrittäjien edustajia kutsutaan nykyisin aktiivisesti työryhmiin mukaan. Aikaisemmin vaikuttaminen oli huomattavasti hankalampaa.

Yrittäjät ovat Turusen mukaan myös vahvasti mukana metsänhoitopalvelujen kehityksessä. Ammattitaitoiset ja menestyvät metsäpalveluyritykset ovat pysyvä ja kasvava osa Suomen metsäsektoria ja haluavat myös tulevina vuosina viedä koko alan kehitystä eteenpäin.

- Metsä- ja luonnonvara-aloilla on runsaasti tilaa innovatiivisille pk-yrittäjille, vakuuttaa Tuomo Turunen. - Metsäalan Yrittäjät on viime vuonna perustetun LUVA – Luonnonvarat ry:n perustajajäsen, joten tänä päivänä meillä on hyvät mahdollisuudet laajentaa toimintaa entisestään.

- Yrittäjäyhdistyksessä on tällä hetkellä mukana noin 160 yrittäjää. Määrä kasvaa tasaisesti. Uudet yrittäjäjäsenet ovat tervetulleita mukaan vaikuttamaan sekä metsä- että koko luonnonvara-alan kehitykseen. Viime vuosien kokemus osoittaa selvästi, että yhdessä saadaan enemmän ja nopeammin aikaan.  

METO – Metsäalan Yrittäjät ry viettää 20-vuotisjuhlaansa torstaina 29.9.2016 Helsingissä.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »