Ajankohtaista Uudeltamaalta: Sitä oppii kun se on hauskaa

30.09.2016 19.00

lightner.jpg

Lightneerin kunnianhimoinen tavoite on kehittää oppimispelejä, jotka pystyvät kilpailemaan parhaiden viihteellisten mobiilipelien kanssa. Tähän uskovat myös pääomasijoittajat ja Tekes.

Helsingin sydämessä sijaitsevan, vuonna 2015 perustetun Lightneerin ydinajatus on pelien ja oppimisen saumaton yhdistäminen. Yrityksen tausta on raskasta sarjaa maailmanluokan pelistudioista ja oppimisprojekteista, erityisesti Roviolta. Perustajat ovat Lauri Järvilehto ja Lauri Konttori sekä alun perin rahoittajina mukaan tulleet Niklas Hed ja Peter Vesterbacka, jonka tutussa punaisessa hupparissa vain logo on vaihtunut. Lightneerlaisia on tällä hetkellä tusinan verran.

Lauri Konttori on ansioitunut etenkin Rovion animaatiostudion, Kombon, perustajana ja luovana johtajana. Järvilehto oli mukana Rovion koulutuspuolella luomassa hauskan oppimisen konseptia.

Pelaaminenhan on oppimista

"Pelit ovat jo perusajatukseltaan luontaisia oppimistapahtumia. Pelaaminen vaatii, että pelaaja oppii ja reagoi koko ajan uuteen ja omaksuu pelin säännöt. Meitä kiehtoo ajatus siitä, mitä tapahtuu kun peli sisältää niin sanottuja virallisia oppimisaiheita. Esimerkkinä tulevan pelimme Big Bang Legendsin tapauksessa fysiikkaa ja kemiaa, jossa oppiminen tapahtuu luonnollisesti pelin edetessä – ilman että peli on perinteinen opetuspeli. Alkuaineet, atomit ja jaksollinen järjestelmä ovat erityisen inspiroivia kun niitä katsoo pelisuunnittelijan silmin! Big Bang Legends on helposti lähestyttävä roolipelipainotteinen ongelmanratkaisupeli, jossa paiskotaan, yhdistetään ja kerätään alkuaineita", toimitusjohtaja Lauri Järvilehto kertoo.

Lightneer on kerännyt 2,8 miljoonan euron rahoituskierroksen, jossa sijoittajina ovat amerikkalainen GSV Acceleration 1,8 miljoonan, sekä suomalainen IPR.VC miljoonan euron panoksella. Aiempi rahoituskierros mukaan lukien Lightneeriin tehdyt sijoitukset ovat yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Rahoituksen avulla yritys jatkaa pelinkehitystä sekä peliä tukevan sisällön kehittämistä samalla etenkin markkinointiin panostamalla.

Suomi on digitaalisen oppimisen kehityksen vetäjä

"Oppimispeleille on tarvetta joka puolella maailmaa. Mobiilikäyttö sekä pelaaminen jatkavat kasvamistaan ja koulutus digitalisoituu. Etenkin kehittyvillä markkinoilla kännyköillä on erittäin tärkeä rooli. Oppimispeleillä kohderyhmiäkin on useita: on tavallisia mobiilipelaajia, mutta myös kouluja, opettajia ja vanhempia. Valitettavasti oppimisaiheita sisältävät pelit ovat usein vakavia, jopa kuivia. Niihin pelaaja ei mielellään tartu vapaa-ajallaan, vaan pelaaminen tuntuu opiskelulta. Laadukkaita ja hauskoja pelejä, joista myös saa inspiraatiota oppimiseen, on reippaasti vähemmän."

"Meille tärkeä inspiraatio on korkealaatuinen suomalainen koulutus ja kuinka se on saatavilla kaikille tasa-arvoisesti. Pelit voivat jatkaa tätä samaa tarinaa – tasa-arvoista, laadukasta opetusta, joka on helposti saatavilla ympäri maailmaa. Ja ennen kaikkea hauskaa. En ihmettelisi, jos ja kun Suomi tulee vetämään tätä kehitystä – onhan täällä todella kova pelialan osaaminen, koulutustaso ja into tehdä isoja juttuja", Järvilehto sanoo.

Vuoteen 2020 mennessä Lightneerin tavoitteena on saada ulos muitakin Big Bang Legendsistä tuttuihin atomihahmoihin perustuvia pelejä sekä animaatio. Kokonaan uuden IP:nkin kehitys on aloitettu. Yritys on todistanut maailmalle, että oppiminen voi olla hauskaa ja helppoa. Ensimmäiset fysiikasta hullaantuneet opiskelijatkin ovat julkaisseet ensimmäiset alan tutkimuksensa ja tieteen harrastus on luontaista kaikille.

"Tekesin tuki on ollut meille erittäin arvokasta erityisesti yrityksen alkumetreillä, kun rahoituksen varmistaminen on ollut epävarmaa. Ilman Tekesin tyyppistä toimijaa emme olisi voineet tehdä monia ratkaisevia päätöksiä, joiden avulla olemme saaneet yrityksen parempaan vauhtiin kuin uskalsimme edes kuvitella aloittaessamme. Tekesin rahoituksella pystyimme kehittämään keskeistä teknologiaa ja avainratkaisuja, jotka ovat pian julkistettavien tuotteidemme ytimessä."

www.lightneer.com

Kuva: Lightneer

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »