Tunne biotalous - Muotoilijat ja biotalouden asiantuntijat tekevät tulevaisuutta yhteistyössä

29.09.2016 11.33


Maa- ja metsätalousministeriö

Biotaloudesta puhutaan paljon, mutta mitä se oikein tarkoittaa ja miten se koskettaa jokaista? Tämä selviää 11.–13. marraskuuta Metsämessujen biotalousosastolla, jonka muotoilijat rakentavat yhdessä maa- ja metsätalousministeriön sekä sen hallinnon alan organisaatioiden kanssa.

– Suomalaisen tutkimuksen, muotoilun sekä yritysten osaamisen avulla voimme hyödyntää uusiutuvia luonnonvarojamme entistä kestävämmin ja ekologisemmin. On tähdättävä siihen, että niin puusta kuin pelloilta saatavien raaka-aineiden jalostusarvo nousee ja kehitämme uusia innovatiivisia tuotteita. Metsämessujen biotalousosastolla konkretisoidaan, että biotalous on Suomelle suuri mahdollisuus, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Suomalaiset biotalouden toimijat ovat yhdistäneet voimansa jo aiemmin ja esiintyneet maa- ja metsätalousministeriön johdolla eri tapahtumissa kertomassa palveluistaan. Uusia näkökulmia tuovat nyt muotoilijat.

– Olemme yhdistäneet jo vuosia muotoilua puupohjaisten biomateriaalien tutkimukseen Aalto-yliopistossa, mutta nyt pääsemme edistämään biotaloutta laajemminkin. On hienoa olla mukana kertomassa, miten hyvin Suomessa huolehditaan esimerkiksi metsän hyvinvoinnista, vesistöjen puhtaudesta ja kestävästä metsästyksestä, kertoo Pirjo Kääriäinen Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.

Biotalousosaston on suunnitellut muotoilun maisteriopiskelija Outi Mustonen. Osaston taustatyö on tehty Aalto-yliopiston CHEMARTS-kesäkoulun työpajassa. Siinä mietittiin, miten biotaloudesta voisi kertoa uudella ja kiinnostavalla tavalla. Osaston kalusteet syntyvät huonekaluvalmistaja Iskun tehtaalla Lahdessa.

– On hienoa olla mukana suomalaisten biotaloustoimijoiden yhteistyössä. Iskun käyttämä puumateriaali on PEFC-sertifioitua, eli tiedämme, että tuotteissa käytetty puu tulee kestävän kehityksen periaatteiden mukaan hoidetuista metsistä. Uskomme vahvasti kotimaisuuteen ja työllistämme Suomessa suoraan 700 työntekijää ja kumppaneidemme kautta 1300 henkilöä. Olemme keskittäneet sekä tuotantomme että hankintaamme Suomeen, sanoo Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen.

Yhteistyön tuloksia nähdään Metsämessuilla Helsingin Messukeskuksessa 11.–13.11.2016. Toteutuksessa ovat mukana maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Metsähallitus, Suomen metsäkeskus, Maanmittauslaitos, Suomen riistakeskus, Luonnonvarakeskus Luke ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Lisätietoja:
viestintäjohtaja Pekka Väisänen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 480, etunimi.sukunimi@mmm.fi
muotoilija Pirjo Kääriäinen, Aalto yliopisto, p. 050 381 0217, etunimi.sukunimi@aalto.fi
toimitusjohtaja Arto Tiitinen, Isku, p. 0400 566875, etunimi.sukunimi@isku.fi

Miltä näyttää aasianrunkojäärä, pahamaineinen metsätuholainen? Entä miltä tuntuu villiturkis? Metsämessuilla selviää, mitä yhteistä on palkokasveilla ja syötäväksi kelpaavilla hyönteisillä, mitä tarkoittaa laserkeilaus ja miten omaan metsään voi tutustua kotoa käsin. Maa- ja metsätalousministeriön, Aalto-yliopiston ja Iskun yhteistyöllä toteutetulla osastolla näkyy pian 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kotimainen muotoiluosaaminen ja uusiutuvat materiaalit. Tervetuloa kuulemaan, näkemään ja tuntemaan suomalainen biotalous Metsämessuille Helsingin Messukeskukseen 11.–13.11.2016.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »