Bioaika-tapahtumakiertue rakentaa yhteistä tulevaisuutta - Metsähallitus mukana metsäsektorin yhteisessä Suomi 100 -hankkeessa

28.09.2016 15.55


Metsähallitus

– Biotalousbuumi, ilmastonmuutoksen hillintä ja fossiilisista energialähteistä luopuminen ovat esimerkkejä päivän polttavista asioista, joissa Metsähallitus voisi mielestäni ottaa roolia nykyistä näkyvämmin, muistuttaa pääjohtaja Pentti Hyttinen.  – Haluamme olla mukana rakentamassa Suomelle valoisaa biotalous-tulevaisuutta, minkä vuoksi Metsähallitus on keskeisenä toimijana mukana Bioaika-tapahtumakiertueen järjestelyissä.

Bioaika-tapahtumakiertue on metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja erityisesti Suomen nuorille. Läpi Suomen ulottuvan kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biodieselillä - kulkeva tiedekeskusnäyttely, Bioaika-rekka.

bioaika-rekka_web.jpg

Bioaika-rekka - matka yhteiseen tulevaisuuteen

Bioaika-rekan näyttely kertoo biotalouden mahdollisuuksista ja innovaatioista ja siihen syntyy sisältöä myös kiertueen aikana. Keskeistä näyttelyssä on tekemällä ja kokeilemalla oppiminen. Bioaika on askeleen lähempänä, kun kävijät pääsevät itse ja yhdessä luomaan tulevaisuuden visioita ja ratkaisuja. – Suomen kilpailukyvyn ja menestyksen kannalta kansallisomaisuutemme on avainresurssi. Metsistä ja vesistä löytyy työtä, tuloa, hyvinvointia ja luontoarvoja, toteaa pääjohtaja Hyttinen.

Rekka ja sen ympärille rakentuvat oheistapahtumat nostavat esiin vierailupaikkakuntien biotalousvahvuuksia. Kiertueen aikana suomalainen biotalous esittäytyy laajasti, mukana kiertueohjelman suunnittelussa ovat metsänomistajien ja -teollisuuden lisäksi myös muun muassa partiolaiset.

– Bioaika on visio ja kutsu jokaiselle tulla rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, joka pohjautuu luonnonvarojen kestävälle käytölle. Tähän työhön on jokainen tervetullut mukaan.  Ole yhteydessä Bioajan järjestäjiin, jos haluat olla mukana joko kiertueen yhteistyökumppanina, tapahtumien järjestäjänä tai jos haluat Bioaika-rekan vierailevan paikkakunnallasi tai koulussasi, innostaa yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala Metsähallituksesta.

Bioaika-rekan tuottavat yhdessä Metsähallituksen Tiedekeskus Pilke ja Tiedekeskus Tietomaa. Kiertueen päärahoittajia ovat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten säätiö. Tapahtumakiertue toteutetaan yhdessä metsäalan toimijoiden kanssa. Rekka kiertää Suomen lukiopaikkakuntia ja sen kohderyhmänä ovat erityisesti 13-19–vuotiaat nuoret.

www.bioaika.fi

Lisätietoja:

Pääjohtaja Pentti Hyttinen, Metsähallitus, pentti.hyttinen@metsa.fi, p. 040 546 5227

Yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala, Metsähallitus, kristiina.vuopala@metsa.fi, p. 040 729 8819

20.04.2024 17.00JENZ - synonyymi hakkurille on myös murskain
19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä

Siirry arkistoon »