Metsäteollisuus ry: Teollisuus luottaa metsänomistajan harkintakykyyn metsävaratiedon avoimuudessa

26.09.2016 8.57

Metsäteollisuus tukee hallituksen tuoretta linjausta Suomen metsäkeskuksen metsävaratietojen avoimuudesta.

Tiedon suurempi avoimuus on keskeinen osa biotalouden kasvun mahdollistamista ja sen avulla turvataan maailman mittakaavassa ainutlaatuisen Metsään.fi-kokonaisuuden edelleen kehittäminen. Metsänomistaja pääsee konkreettisesti nauttimaan kaikkien palveluntuottajien tarjoamista palveluista, kun toimijoille tarjotaan käytettäväksi myös avoin kuviotieto. Tämä edistää parhaiten toimijoiden välistä tervettä kilpailua.

Hallituksen tuoreen linjauksen mukaisesti kuviomuotoiset metsävaratiedot luovutettaisiin pyynnöstä palveluntarjoajille, ellei maanomistaja ole sitä kieltänyt.

Kuviotieto on puunostajille ja metsäpalveluiden tarjoajille tärkeää, sillä se muodostaa yhteisen kielen metsänomistajien kanssa ja luo siten vankan perustan puukaupan ja metsäpalvelusopimuksen tekemiseen. Kuviotiedon avulla voidaan myös kohdentaa palveluiden tarjontaa kustannustehokkaasti.

”Mitä enemmän toimijoilta kuluu rahaa puiden etsimiseen, sitä vähemmän rahaa jää niiden ostamiseen. Metsäteollisuus haluaa kehittää puu- ja metsäpalveluiden markkinoita kohtelemalla suuria ja pieniä toimijoita tasapuolisesti. Tämä tapahtuu parhaiten tarjoamalla myös kuviotieto tasapuolisesti kaikkien toimijoiden käyttöön”, sanoo metsäjohtaja Tomi Salo Metsäteollisuus ry:stä.

Metsään.fi -järjestelmän monet hyödyt

”Me metsäteollisuudessa luotamme metsänomistajan harkintakykyyn metsävaratiedon avoimuudessa. Uskomme vahvasti siihen, että metsänomistajat arvostavat heille kehitettyä, ilmaista sekä metsänomistuksen riskiä vähentävää Metsään.fi-järjestelmää. Kuviopohjaisella Metsään.fi-järjestelmällä on hoidettu esimerkiksi metsäsertifioinnin metsäsuunnitelmavaatimus. Samoin se toimii jatkossakin oivallisena riskinhallintakeinona siinä tilanteessa, kun EU innostuu työntämään Suomen suuntaan tilakohtaista metsäsuunnitelmavelvoitetta. Suomen metsänkeskuksen Metsään.fi-palvelun kuviotieto on jatkossa myös merkittävä osa sähköistä puukauppaa eli oivallinen sijoitus tulevaisuuteen. On hienoa, että järjestelmän edelleen kehittäminen voidaan tällä ratkaisulla nyt turvata”, Salo jatkaa.

”Metsänomistajat voivat olla varmoja, että kuviotiedon tarjoaminen avoimeksi kaikille palveluntarjoajille on paras signaali toivottaa toimijat tasavertaisesti tervetulleeksi puukaupoille ja tarjoamaan metsäpalveluja metsänomistajille”, Salo vinkkaa.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »