Di Olavi H Koskinen: Polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen puutavarakuljetuksissa

29.08.2016 1.30

Euroopan unioni on jälleen asettanut uusia tavoitteita päästöjen vähentämiseksi yleensä ja erityisesti liikenteelle. Käytännössä tämä tarkoittaa hiilidioksidia. Suomen osalta tuo vähennystarve on 39 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Keskeisin ongelma nyt hiilidioksiidipäästöissä

Moottorien euronormit ja niiden mukaiset vaatimukset ovat jo nykyisin vähentäneet säädellyt päästöt (regulated emissions) jo niin alhaisiksi, ettei niillä ole enää mitään käytännön merkitystä. Keskeisin ongelma koskee hiilidioksidia, jonka tuotto on käytännössä lineaarisessa suhteessa polttoaineenkulutukseen. Niinpä hiilidioksidipäästöt voidaan määrittää riittävällä tarkkuudella määrittämällä ajoneuvojen polttoaineenkulutus. Mitä polttoaineenkulutuksen vähentämiseksi voidaan tehdä, on myös samalla toimenpideryhmä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

Polttoaineenkulutuksella suora vaikutus kuljetuskustannuksiin.

Polttoaineenkulutuksen vähentäminen vaikuttaa samansuuntaisesti, ei pelkästään polttoainekustannuksiin, vaan myös kokonaisvaltaisesti kaikkiin muihinkin muuttuviin käyttökustannuksiin, joita ovat polttoainekustannusten lisäksi voiteluaine-, korjaus & huolto- sekä rengaskustannukset. Polttoainetta kuluu moottorin tekemään fysikaaliseen työhön, ja vaikka jarrutus ei suoraan lisää polttoaineenkulutusta, on siitä seurauksena kiihdytystarve jarrutuksen jälkeen, jolloin jarrutustyölläkin on polttoaineenkulutusta lisäävä vaikutus. Niinpä polttoaineenkulutuksella on selvä korrelaatio kuljetuskustannusten kanssa yleisellä tasolla.

Lue koko artikkeli eri kokonaispainoluokkien vaikutuksista puutavarayhdistelmien hiilidioksiidipäästöihin / tonnikilometri seuraavasta Metsäalan Ammattilehden FinnMetko -erikoisnumerosta näiltä nettisivuilta 29.8. ja/tai FinnMetkossa osastolta 107 jaettavasta Metsäalan Ammattilehdestä 4/2016. 

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »