IKEA juhlistaa lihapulliensa 20-vuotista historiaa Suomessa

21.08.2016 1.11


 IKEA Oy

IKEA Suomi haluaa kiittää FAMILY-kanta-asiakkaitaan ja tarjoilee lihapullia pop-up-ravintoloissa Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion keskustoissa 23.8.2016.

Syykuussa 1996 suomalaiset pääsivät ensimmäistä kertaa maistamaan maailmankuuluja IKEA-lihapullia Suomen ensimmäisessä IKEA-tavaratalossa Espoon Lommilassa. Siitä lähtien ne ovat olleet suomalaisten suuressa suosiossa.

Juhlavuoden kunniaksi IKEA Suomi haluaa kiittää uskollisia FAMILY-kanta-asiakasohjelman jäseniä järjestämällä lihapullapäivän kaupunkien toreilla 23.8. klo 12–18.00. Helsingin, Jyväskylän, Turun, Tampereen ja Kuopion keskustojen toreilla tarjoillaan IKEA-lihapulla- ja kasvispulla-annoksia FAMILY-jäsenille pop-up-ravintoloissa. Jos jäsenyyttä ei vielä ole, voi IKEA FAMILY -ohjelmaan liittyä helposti paikan päällä.

IKEA-lihapullia myydään Suomessa vuosittain 35 miljoonaa

IKEA-lihapullat ovat IKEA-konsernin ruokavalikoiman ikonisin tuote, ja niitä myydään sekä valmiina annoksina tavaratalojen ravintoloissa että pakasteena kotimyyntipakkauksissa. Vuosi sitten tästä suosikkiherkusta lanseerattiin sekä kana- että kasvisversiot.

– Lihapullat ovat osa suomalaista ruokaperinnettä, ja siksi ne maistuvatkin suomalaisille erityisen hyvin. Myymme lihapullia vuosittain noin 35 miljoonaa kappaletta, mikä tekee noin 7 lihapullaa yhtä suomalaista kohti, kertoo IKEA Foodin tuoteryhmäpäällikkö Jarmo Salonen.

Lihapullat tekevät hyvää

IKEA-konserni on jo vuosia tehnyt yhteistyötä Pelastakaa Lapset -järjestön kanssa muun muassa koulunkäyntimahdollisuuksien parantamiseksi kehitysmaissa. Lihapullapäivänä IKEA FAMILY -jäsenet voivat halutessaan lahjoittaa annoksesta vapaaehtoisen summan Pelastakaa Lapset -järjestölle.

– Suomessa lämmin kouluateria on itsestäänselvyys ja mahdollistaa sen, että kaikki koululaiset saavat ravitsevan aterian sekä energiaa oppimiseen varallisuudesta huolimatta. IKEA-lihapullapäivän aikana FAMILY-jäsenet voivat halutessaan auttaa huonompiosaisia lapsia muualla maailmassa tekemällä vapaaehtoisen lahjoituksen, joka ohjataan Lasten Hätäapurahastoon, toteaa Pelastakaa Lapset -järjestön varainhankinnan päällikkö Sari Meller.

IKEA-lihapullapäivän tapahtumatiedot

Tiistaina 23.8. kello 12.00–18.00 IKEA-pop-up-ravintola Helsingissä Narinkkatorilla, Turussa Vähätorilla, Tampereella Keskustorilla, Kuopiossa Kauppatorilla ja Jyväskylässä Asema-aukiolla.

Tarjolla on IKEA-lihapulla- ja kasvispulla-aterioita IKEA FAMILY -jäsenille sekä mahdollisuus liittyä FAMILY-jäseneksi. Lisäksi mahdollisuus tehdä vapaaehtoinen lahjoitus Pelastakaa Lapset -järjestölle. Lahjoituksen voi tehdä myös tekstiviestitse lähettämällä viestin ”LAPSELLE” numeroon 16499 (viestin hinta 10 €).

Keräyslupa: POL-2015-7368, voimassa 1.1.2016–31.12.2017 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Lisätietoja:

Heidi Azinur, tuoteviestintäpäällikkö, IKEA Suomi, heidi.azinur@ikea.com, puh. 050 3033 888, pr.finland@ikea.com

www.IKEA.fi

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »