Lasse Ruotsalainen voittoon Heinolan ATV-kisassa - ampiainen pilasi Tanhuanpään päivän

21.08.2016 0.02


ATV-crossin ensimmäiset erät saatiin ajettua aurinkoisessa säässä. Kuva: Henri Saari

Heinolan Motocross-viikonloppu polkaistiin tänään lauantaina käyntiin hienossa säässä, mutta lopulta kuljettajat saivatkin nauttia varsin monipuolisesta kelistä, kun sade tuli toisten erien aikaan sekoittamaat pakkaa. Kilpailut saatiin kuitenkin hyvin päätökseen ATV-luokissa sekä kansallisissa MX-luokissa.

Tänään Heinolassa ajettuun kauden toiseksi viimeiseen ATV-motocrossin SM-osakilpailuun toivat luonnonvoimat oman mausteensa – joidenkin kohdalla vähemmän, joidenkin enemmän. Ensimmäisten erien aikaan aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja vielä toisten erien alkaessa sai MX65-luokka nauttia kuivasta kelistä. C/C-luokan erän aikana alkoi kuitenkin rankka vesisade. Loput toisista eristä jouduttiin ajamaan erittäin märällä ja liukkaalla radalla.

ATV-luokan kauden toiseksi viimeisen SM-osakilpailun ensimmäinen erä sujui sarjajohtaja Jani Tanhuanpään tahtiin.

– Aamun aika-ajossa rata oli tosi hyvä ja keli oli täydellinen, oma ajo oli kyllä vähän tukkosta, mutta aika riitti kakkospaikallle, Tanhuanpää kertaa.

Ensimmäisessä erässä mies lähti hyvän startin myötä vetämään joukkoa ensimmäisen mutkan jälkeen.

– Rataki oli kulunut sopivalle patille ja sain hyvän rytmin päälle. Ero toisena ajaneeseen Lasse Ruotsalaiseen oli parhaimmillaan noin 20 sekuntia ja tuntui, että suoritus oli lähestulkoon täydellinen! Toiseen erään sitten tulikin vaikeuksia senkin edestä, noin tunti ennen toisen erän lähtöä osui ukkosmyrsky radan päällä ja jälleen kerran saatiin tältä kaudelta tuttua mutapainia. Eipä siinä, keli on kaikille sama, mutta todellinen epäonni iski lähdön odotusalueella kun, ampiainen pisti toiseen silmään ja teki ajamisesta lievästä sanottuna hankalaa!

Lähdön jälkeen puremasta kärsinyt Tanhuanpää käänsi ensimmäiseen mutkaan sijalla seitsemän.

– Ajo oli ihan hyvää ja onnistuin nousemaan toiseksi, mutta siinä vaiheessa erää silmä oli turvonnut umpeen ja jouduin ajamaan vain yhdellä silmällä. Lisäksi päätä rupesi särkemään todella voimakkaasti ja pakko oli rauhoittaa ja tulla vain turvallisesti maaliin. Valtteri Vainionpää veti vielä lopussa ohi, joten maalissa olin lopulta kolmas.

Näin ollen kauden toiseksi viimeisen SM-koitoksen yhteistulosten ykköspaikan vei Ruotsalainen, Tanhuanpää sijoittui toiseksi ja kolmanneksi kukitettiin Vainionpää. Tanhuanpää johtaa nyt SM-sarjaa 14 pisteellä ennen Ruotsalaista.

ATV-veteraaniluokan Suomen Cupin molempien erien voiton vei ensimmäistä kertaa tällä kaudella luokkaan osallistunut Jani Saarinen, joka jätti sarjajohtajan ja tähän mennessä puhtaan voittorivin nimissään pitäneen Jouni Tägströmin kahdesti toiseksi. Arto Tiainen teki yhtä tasaista jälkeä sijoittumalla kahdesti kolmanneksi.

– Järjestäjät teki todella upeeta työtä ja Heinolan rata oli fantastinen ajaa. Edes ennen toista erää sattunut raju sadekuuro ei haitannut minua, vaan rata oli silti täysin siedettävä, tuplavoittoon ajanut Saarinen iloitsi.

– Omalta osalta olen tyytyväinen, että vauhti on kohtuu hyvin tallella, vaikka taukoa tulikin 11 kuukautta ja fiilis paluukisasta jäi tosi mageeksi!

Ukkoskuurosta huolimatta lauantain kilpailut saatiin vietyä hienosti läpi, vaikka aikataulu hiukan venyi. Radalla tehdään parhaillaan huoltotäistä ja valmistautumista huomiseen koitokseen. Huomenna Heinolassa päästään juhlistamaan sivuvaunuluokan Suomen mestareita, kun SM-kausi laitetaan päätökseen. Samalla vuoron saavat kansallisista koitoksista MXB, MX125, MXD. Tänään Heinolassa kisattiin kansalliset luokat MX65, MXC/C, MXC/B+MXC/A, joiden tulokset löytyvät täältä.

Kaikki tulokset

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »