Vesilintujen metsästys alkaa

18.08.2016 9.40

Suomen riistakeskusVesilintujen metsästys alkaa lauantaina 20. elokuuta kello 12.00. Suomen riistakeskus suosittelee metsästäjiä maltillisuuteen taantuvien vesilintulajien metsästyksessä. Metsästystä tulee kohdentaa runsaslukuisiin sorsalajeihin, kuten sinisorsaan, taviin ja telkkään, joiden kantojen kehitys on ollut suotuisaa.

Maamme yli 306 000 metsästäjästä vajaa satatuhatta osallistuu sorsastukseen, joka alkaa puoliltapäivin elokuun 20. päivänä ja jatkuu joulukuun loppuun saakka. Elokuun 20. päivästä alkaen saa metsästää sinisorsia, taveja, heinätaveja, haapanoita, jouhisorsia, lapasorsia, punasotkia, tukkasotkia, telkkiä, haahkoja, nokikanoja ja kanadanhanhia. Metsähanhen metsästys on kielletty koko maassa ja merihanhen metsästys on kiellettyä sisämaan alueilla. Vesilinnuista yleisimmät saalislajit ovat sinisorsa, tavi ja telkkä.

Metsästäjien tulee muistaa, että ainoastaan varmasti tunnistettuja vesilintuja saa metsästää ja muut metsästäjät, luonto ja asutus tulee aina ottaa huomioon. Vesilinnustajan eettiset ohjeet on ladattavissa Suomen riistakeskuksen verkkosivuilta.

Harkintaa metsästykseen

Suomi on Euroopan unionin alueella monen vesilintulajin tärkein tuottajamaa. Rehevillä lintuvesillä viihtyvistä riistavesilinnuista Suomen pesimäkanta on vähentynyt jouhisorsalla, haapanalla, heinätavilla, punasotkalla, tukkasotkalla ja nokikanalla. Taantuman pääsyy on tutkimusten mukaan elinympäristöjen tilan heikkeneminen. Taantuneet lajit suosivat elinympäristöinään reheviä lintuvesiä, jotka kärsivät liiasta rehevöitymisestä, umpeenkasvusta, särkikalakantojen kasvusta ja pienpedoista. Erityisen mielellään lokkikolonioissa pesivät tukka- ja punasotka kärsivät myös naurulokkien vähenemisestä. Kortteikkoja suosiva haapana näyttäisi kärsivän järvikortteen vähenemisestä.

Metsästäjien tulee kantaa vastuunsa taantuvien lajien kannanhoidossa. Yksi keino on välttää metsästämästä taantuneiden lintujen tunnetuilla esiintymisalueilla. Taantuvien lajien sijaan metsästystä tulisi kohdentaa runsaslukuisiin sorsalajeihin, kuten sinisorsaan, taviin ja telkkään, joiden kantojen kehitys on ollut suotuisaa.

Merkittävimmistä riistasorsista sinisorsan ja tavin pesimäkanta runsastui reilut 10 prosenttia. Sinisorsan kanta on ollut nousujohteinen 1980-luvun puolivälistä alkaen ja on nyt 2000-luvun keskimääräisen tason yläpuolella. Telkän parimäärä pysyi viime vuoden tasolla. Harvalukuisista puolissukeltajasorsista lapasorsan ja heinätavin kannat supistuivat noin neljänneksellä. Sinisorsan, tavin ja haapanan poikastuotossa ei tapahtunut oleellista muutosta viime vuoteen nähden.

Metsästäjien toivotaan kirjaavan Oma riista -palveluun kaikki havainnot ja saaliit vesilinnuista.

Luonnonhoitoa tarvitaan

Elinympäristöjen hoito ja pienpetopyynnin tehostaminen on tärkeää vesilintukantojen hoitoa. Suomen riistakeskuksen Kotiseutukosteikko Life+ -hankkeessa perustettiin ja kunnostettiin 47 mallikosteikkoa eri puolille Suomea ja lisäsi avustettiin kymmenien uusien kohteiden suunnittelussa. Historian saatossa metsästäjät ovat rakentaneet ja kunnostaneet noin 2000 kosteikkoa vesilinnuille. Lisäresursseja metsästäjien tekemään kustannustehokkaaseen kosteikkoelinympäristöjen hoitoon tarvittaisiin nopeasti. Myös ympäristöhallinnon tulee kantaa vastuunsa vesilintujen tärkeimpien elinympäristöjen hoidossa. Osa metsästäjistä myös mallikkaasti rauhoittaa kosteikkoja linnuille rauhallisiksi ruokailu- ja lepäilyalueiksi.

Lisätietoja:

Antti Piironen, riistasuunnittelija, Suomen riistakeskus
029 431 2332, antti.piironen@riista.fi

Klaus Ekman, viestintäpäällikkö, Suomen riistakeskus
029 431 2103, klaus.ekman@riista.fi

Alueelliset lisätiedot alueiden riistapäälliköiltä ja riistasuunnittelijoilta, katso yhteystiedot riista.fi

Metsästysajat

Metsästyksen eettiset ohjeet

Lintujen tunnistukseen kuva- ja äänimateriaalia verkossa

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »