Kemera-rahoituksen jatkuvuus on turvattava

30.07.2016 0.07

Kestävän metsätalouden rahoituslain eli Kemeran mukainen tukien myöntäminen on saatettava jatkuvalle pohjalle.

– Tänä vuonna koettua tukien myöntämisen keskeyttämistä ei pidä päästää tapahtumaan uudestaan. Se aiheutti metsäalalle välittömästi lomautus- ja irtisanomisuhan. Lisäksi talousmetsien kestävä hoitaminen luonnollisesti kärsii tällaisista katkoksista, Puuliiton hallitus totesi 29. heinäkuuta Hämeenlinnassa.

Puuliiton hallituksen mukaan Kemera-tukien myöntövaltuutta pitää vastedes ryhtyä tarkastelemaan koko ohjelmakauden pituudella, ei vain kalenterivuosittain.

– Järjestelmää joustavoittaisi ja järkevöittäisi käytännön töiden kannalta huomattavasti, jos myöntövaltuutta porrastettaisiin siten, että alkukaudelle mahdollisesti kasaantuneet hakemukset voitaisiin hetimiten käsitellä, vaikka summat ylittäisivätkin ohjelmakauden vuotuisen keskimääräisen tuen tason.  Tällöin tuen määrä alenisi porrastetusti kohti Kemera-kauden loppua niin, että rahoituksen hintalappu säilyisi valtion kannalta nykyisellä tasollaan.

– Jos varmuus edellä kuvattuun järjestelmään siirtymisestä saataisiin pian, purkaisi se paineet lomautusten ja irtisanomisten toteuttamiselta. Työllisyysvaikutusta vahvistaisi edelleen se, että Kemeraan palautettaisiin ulkopuolisen yrityksen tai työvoiman käytöstä myönnettävä korkeampi korvaussumma, Puuliiton hallitus arvioi.

Puuliitto pitää ajankohtaisia Kemera-asetukseen ministeriössä kaavailtuja muutoksia oikeansuuntaisina. Metsänhoitotöiden yhteispinta-alan kasvattaminen tuen saamisen ehtoja ja perusteita muuttamalla sekä kokonaispottia uudelleen kohdentamalla on aiheellinen ratkaisu. Linjauksen hyväksyttävyyttä tukee se, että muutos on kaavailtu toteutettavaksi taimikon varhaishoidon tuen tasoa alentamatta.

Puuliitto on viimeksi heinäkuun alussa joutunut asettamaan metsäalalla toimivia yrityksiä saartoon työehtosopimuksen rikkomusepäilyjen ja työntekijöiden maksamattomien palkkasaatavien takia.
– Kemeraan on lisättävä tekstit, joiden perusteella myönnetyt tuet voidaan evätä tai maksetut tuet periä takaisin, mikäli käy ilmi, että tukia nauttinut taho on laiminlyönyt yhteiskunta- tai työnantajavelvoitteitaan. Harmaan talouden juurtuminen metsäalalle on estettävä. Toisaalta on ristiriitaista, että takaisinperintä on mahdollista luontoarvojen turmelemiseen, mutta ei talousrikollisuuteen liittyvillä perusteilla.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »