Leipäviljasato uhkaa jäädä pienemmäksi kuin viime vuonna

24.07.2016 22.22

     

Suomen pelloilta on odotettavissa edellisvuoden tapaan 3,7 miljardin kilon viljasato. Leipäviljojen, vehnän ja rukiin, satoarviot ovat hieman pienemmät kuin viime vuonna. Ohraa ja kauraa arvioidaan puolestaan saatavan edellisvuotta enemmän. Rapsin satoarvio on tänä vuonna rypsisatoa suurempi. Myös härkäpavusta on odotettavissa runsaampi sato kuin viime vuonna.

Satonäkymät heinäkuun 18. päivä tehtyjen arvioiden mukaan vaihtelevat alueittain ja ovat pääosin keskinkertaiset, joillakin alueilla hyvät. Kuluvan kesän lämpöolosuhteet ovat olleet kasvustojen kehityksen kannalta keskimäärin tyydyttävät. Sateiden määrät ovat vaihdelleet alueittain: paikoitellen sademäärät ovat olleet suotuisat, paikoitellen on satanut kasvustojen kehityksen kannalta liikaa. Kasvukauden loppupuolella sää voi vaikuttaa vielä huomattavasti lopulliseen satoon.

Leipäviljasato pienenee

Heinäkuussa tehtyjen silmämääräisten arvioiden mukaan vehnän kokonaissato on tänä vuonna noin 860 miljoonaa kiloa. Sekä syys- että kevätvehnän satotasot on arvioitu edellisvuotta pienemmiksi. Vehnän pienempään kokonaissatoon vaikuttaa myös se, että sitä viljellään vähemmän.

Ruista saadaan arvioiden mukaan vähemmän kuin viime vuonna, 86 miljoonaa kiloa. Syynä sadon vähenemiseen on pienemmäksi arvioitu hehtaarikohtainen sato sekä pienempi viljelyala.

Ohraa ja kauraa rehuksi

Ohran kokonaissadoksi arvioidaan 1,6 miljardia kiloa. Määrä on viime vuoden tasolla. Viljelyala on hieman edellisvuotta pienempi, mutta hehtaarisato on arvioitu hieman suuremmaksi.

Kauran kokonaissadon arvioidaan olevan 18 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna, eli 1,2 miljardia kiloa. Viljelyala on tänä vuonna suurempi ja hehtaarisato on arvioitu hieman suuremmaksi kuin edellisvuonna.

Rapsi voittaa rypsin, härkäpavusta ennätyssato

Rapsin viljelyala on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta, mikä kasvattaa rapsin kokonaissatoarvion 54 miljoonaan kiloon. Rypsin kokonaissadoksi arvioidaan 39 miljoonaa kiloa, mikä on seitsemän miljoonaa kiloa vähemmän kuin viime vuonna.

Härkäpavun hehtaarisadon on arvioitu olevan viimevuotista suurempi. Myös härkäpavun viljelyala on kasvanut, joten kokonaissadosta on muodostumassa viime vuotta suurempi. Osa härkäpapualasta korjataan säilörehuksi ja myös tämä vaikuttaa lopulliseen kokonaissatoon.

Myös herneen hehtaarisadon on arvioitu olevan paremman kuin viime vuonna. Kokonaissadon arvioidaan olevan 34 miljoonaa kiloa.

Tilaston taustaa

Luken satotilaston heinäkuun satoarviot perustuvat paikallisten ProAgria keskusten asiantuntijoiden omilta alueiltaan antamiin arvioihin, jotka kuvaavat tilannetta heinäkuun 18. päivänä. Kuntakohtaisten arvioiden pohjana ovat silmämääräiset havainnot sekä paikallinen asiantuntemus. Viljelykasvien pinta-alat perustuvat maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmän tilanteeseen 18.7.2016.

Seuraava, elokuun 22. päivän tilannetta kuvaava tilasto, julkaistaan 26.8.2016.  

Lisätietoa:

aktuaari Sirpa Karppinen, Luke, puh. 029 532 6789, etunimi.sukunimi@luke.fi

Satoarvioihin liittyvä taulukko satotilaston kotisivuilla.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »