UPM ja Finnish Woodland ovat sopineet metsätilakaupasta

01.07.2016 18.00

UPM ja Finnish Woodland Oy ovat sopineet noin 1670 hehtaarin metsätilakaupasta. Kaupan kohteena olevat tilat sijaitsevat Kainuussa lähellä Hyrynsalmea.

Kiinteistökaupan lisäksi osapuolet ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen puukauppa- ja metsäpalvelusopimuksen. Osapuolet ovat sopineet, että kaupan hintaa ei julkaista.

Finnish Woodland Oy on Kyösti ja Kari Kakkosen omistama metsäkiinteistöjen omistukseen ja muuhun kiinteistöliiketoimintaan sekä arvopaperikauppaan keskittyvä yritys.

"Hyrynsalmelta ostamamme metsätilat ovat ensimmäinen sijoituksemme metsäomaisuuteen", Kyösti Kakkonen sanoo. "Metsä on vakaa sijoituskohde, ja UPM:n sijoittajasopimusasiakkaana luotamme siihen, että yhtiön asiantuntijat hoitavat sitä kestävästi niin, että sen arvo kasvaa myös tulevaisuudessa."

"Kun vuonna 2009 aloitimme myydä yhtiön metsätiloja suurina tilakokonaisuuksina, yksi tavoitteistamme oli monipuolistaa suomalaista metsänomistajarakennetta", UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander kertoo. "Vuosien mittaan olemmekin saaneet erilaisia tahoja, niin kotimaisia kuin ulkolaisia, kiinnostumaan metsäsijoittamisesta, ja aloittaneet metsäomaisuudenhoitoyhteistyön heidän kanssaan. Finnish Woodland samoin kuin myös muut sijoittajasopimusasiakkaamme ovat vaativia asiakkaita. Yhteistyö heidän kanssaan on meille mahdollisuus kehittää palveluamme ja oppia uutta kestävän metsänhoidon eri näkökulmista."

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »