Punnitse ja mittaa vapautettava suurkala oikein

30.06.2016 11.00

Suomen Vapaa-ajankalastajien KeskusjärjestöYhä useampi nykypäivän vapakalastaja laskee osaan kaloistaan takaisin kasvamaan. Kotiinviemisiksi riittää hyvä valokuva ja saaliin strategiset mitat, eli paino tai pituus. Oikean ja luotettavan punnitus- tai mittaustuloksen saamiseksi vaaditaan kuitenkin tarkkuutta.
 
Monelle vastuulliselle vapakalastajalle kalan vapauttaminen on itsestäänselvää. Etenkin kalakannalle arvokkaat suuret yksilöt pääsevät usein takaisin kasvamaan. Ennen vapauttamista kala usein punnitaan tai mitataan sekä otetaan muistoksi pari valokuvaa. Mutta kuinka suurkala punnitaan tai mitataan oikein? Tuloksien tulisi olla mahdollisimman totuudenmukaisia ja ne pitäisi lisäksi saada talteen ilman, että kalalle aiheutuu vahinkoa. 

Elävää kalaa ei missään tilanteessa saa laittaa puntarin koukkuun roikkumaan, vaan se tulee punnita joko haavissa tai sopivan kokoisessa pussissa. Isot kalat, kuten hauet, punnitaan usein tarkoitetusta varten valmistetussa kangassäkissä. Tällainen punnitussäkki tulee aina ennen punnitsemista puristaa niin kuivaksi, että siitä ei valu yhtään vettä. Valuva vesi vääristäisi punnitustulosta. Tavallinen ruokakaupan muovikassi sopii erinomaisesti hieman pienempien, keskimäärin alle kolme kiloa painavien kalojen punnitsemiseen. Painoa ruokakaupan kassilla on keskimäärin 20 grammaa. Useimmissa kalapuntareissa on taaraustoiminto, jolla punnituspussin tai haavin paino voidaan poistaa puntarista ennen punnitusta.

Kalaa mitatessa ei kalaa saa laskea kovalle tai karhealle alustalle, sillä se vahingoittaa kalan immuunipuolustukselle tärkeää limapintaa. Tätä varten on olemassa erityisiä vapautusmattoja, jonka päälle kala on hyvä laskea mittaamisen ajaksi. Monet vapautusmatot ovat malliltaan sellaisia, että niitä voi käyttää myös punnituspussina. Vapautusmaton puuttuessa voi mittausalustana käyttää vaikkapa haavia, kunhan se on valmistettu solmuttomasta havaksesta. Kalan voi myös mitata käyttämällä sitä esimerkiksi veneeseen liimatun mittanauhatarran päällä. 
Yleisin virhe on, että kala mitataan kylkeä myötäilevällä mittanauhalla, jolloin mittaustulokseen tulee useita senttejä ylimääräistä. Mitan tulee siis aina olla suorana. Kala mitataan kuonon kärjestä yhteen puristetun pyrstöevän kärkeen.

Vapautetun suurkalan voi ilmoittaa Vapaa-ajankalastajien suurkalakilpailuun osoitteessa: http://vapaa-ajankalastaja.fi/suurkala/

 

Lisätietoja:    
Kalatalouskonsulentti Juha Ojaharju, puh. 045 113 3050

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »