Myrskyn kaatamat puut jätetään metsään dialogikohteessa Kuhmossa

29.06.2016 9.30

myrskypuuta.jpg

Ukkosmyrsky kaatoi viisi hehtaaria vanhaa metsää valtion mailla Kuhmossa. Kohde on Metsähallituksen omalla päätöksellä suojelema, joten myrskyn kaatamat puut jätetään alueelle.

Ukkonen teki tuhojaan viikko sitten Kuhmon Saunajärven Korkeavaarassa. Kaatunutta puuta on maassa noin 1000 kuutiota, valtaosa siitä tukkipuuta. Kuitenkin ainoastaan tielle kaatuneet puut poistetaan tienkäytön ja kunnostuksen sekä turvallisuuden takia.

”Alue on osa niin sanottua dialogikohdetta, joka on aikaisemmin siirretty pois metsätalouskäytöstä luonnonsuojelujärjestöjen ja Metsähallituksen välisissä neuvotteluissa kymmenisen vuotta sitten”, Metsähallitus Metsätalous Oy:n aluejohtaja Arto Tolonen kertoo.

Metsähallituksen ja luontojärjestöjen (Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF) välisen dialogin tarkoituksena oli ratkaista vanhojen metsien suojelun täydentämiseen liittyvät kiistat Pohjois-Suomen valtion metsissä. Dialogiprosessin tuloksena metsätalouskäytön ulkopuolelle siirrettiin Metsähallituksen päätöksellä yhteensä 121 000 hehtaaria metsätalouden maata, josta 55 000 hehtaaria on tuottavaa metsää.

Yleensä myrskyn kaatamat puut on korjattava metsästä ripeästi pois, jotta metsää tuhoavat hyönteiset eivät pääse leviämään. Kuhmon tapauksessa lainvalvojalta on varmistettu, että metsätuholaki ei koske suojelumetsää, joten puiden korjaamiselle ei ole velvoitetta eikä tässä tapauksessa edes mahdollisuutta.

Myrskytuhoalueen lähellä ei ole yksityismaita.

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, aluejohtaja Arto Tolonen, p. 0400 192 931.


Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen kokonaan omistama tytäryhtiö. Yhtiön tehtävänä on valtion metsien hoito ja puunkorjuu monikäytön periaatteiden mukaisesti. Yhtiö myy PEFC-sertifioitua puuta.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »