Henkilöautoliikenteessä hienoista kasvua - raskas liikenne väheni

28.06.2016 12.35

Liikennevirasto

Tieliikenteen liikennesuorite maanteillä kasvoi 1,4 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Kasvu johtui henkilöautoliikenteen vilkastumisesta 495 miljoonalla autokilometrillä. Raskaan liikenteen liikennesuorite väheni puolestaan 5 miljoonalla autokilometrillä viime vuoteen verrattuna. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Tietilasto 2015 -julkaisusta.

Maanteiden liikennesuorite vuonna 2015 oli yhteensä 37 430 miljoonaa autokilometriä. Henkilöautoliikenteen osuus tästä oli 31 685 miljoonaa autokilometriä ja kuorma-, paketti- ja linja-autoliikenteen osuus 5 745 miljoonaa autokilometriä.

Onnettomuuksien kokonaismäärä laski hieman

Maanteillä tapahtui yhteensä 2717 henkilövahinko-onnettomuutta vuonna 2015. Onnettomuudet vähenivät 3,4 % vuoden takaiseen verrattuna. Loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia oli 2537 eli 134 tapausta vähemmän kuin vuonna 2014. Kuolemaan johtaneita onnettomuustapauksia oli yhteensä 180. Tämä on peräti 39 tapausta enemmän kuin vuonna 2014, jolloin kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli poikkeuksellisen vähän.

Tarkemmat tiedot löytyvät Tietilaston vuosijulkaisusta. Tietilasto sisältää kattavasti tietoja tieliikenteestä, liikenneonnettomuuksista maanteillä sekä Suomen maantieverkosta ja sen ominaisuuksista. Suomen tiestöä on tilastoitu 1880-luvulta lähtien ja vuoden 2015 Tietilasto on järjestyksessään 131 tiestöä koskeva tilastojulkaisu.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »