Power Truck Show Kuljetusmessut 2016 - vuoden merkittävin kuljetusalan tapahtuma Suomessa

22.07.2016 4.45

powerikasvaavaan.jpg

Power Truck Show’n ammattiväelle suunnattu Kuljetusmessut 2016 on vuoden ainoa merkittävä kuljetusalan ammattimessutapahtuma Suomessa.

Tänä vuonna kuljetusmessut on saanut mittavat puitteet, kun messuosastoja on myyty ennätysmäärä.

– Kovan kysynnän vuoksi olemme jatkaneet kuljetusmessujen näyttelyaluetta niin sanotulle U4-näyttelyalueelle, kertoo Ari Nukala.

Kotimaisten toimijoiden lisäksi messuilla nähdään Suomen markkinoille pyrkiviä yrityksiä muun muassa Ruotsista, Virosta sekä Latviasta. 

powerjanne.jpg

Kuljetusalan ammattilaisille suunnattu Kuljetusmessut 2016 on viihteellinen ammattimessutapahtuma, jossa näytteilleasettajat ovat panostaneet messuosastojen näyttävyyteen, viihtyvyyteen ja kokoon sekä työnäytöksiin. Viime vuoden kuljetusmessut sai kiitosta hyvistä järjestelyistä, kaupallisista tapahtumista sekä uusien asiakassuhteiden luonnista.

Mukana Power Truck Show’n Kuljetusmessut 2016 ammattimessutapahtumassa ovat kaikki kuorma-automaahantuojat, kalusto- ja laitevalmistajat, päällirakentajat, varuste- ja tarvikemyyjät, koulutusten ja palveluiden tarjoajat sekä viranomaiset ja järjestöt.

www.powertruckshow.fi

www.facebook.fi/powertruckshow

https://www.instagram.com/
powertruckshow_official/

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »