Metsäteollisuus ry: Mekaaninen metsäteollisuus ja puusepänteollisuus saivat soveltamisneuvottelunsa päätökseen - työaika pitenee kolmella kokonaisella päivällä

30.05.2016 8.02

Mekaaniseen metsäteollisuuteen sekä puusepänteollisuuteen syntyi kilpailukykysopimuksen mukaiset neuvottelutulokset, jotka lisäävät aidosti tuotantoon käytettävissä olevaa aikaa.

Lisäksi neuvottelutulosten mukaan alojen työehtosopimuksiin tulee kriisilauseke taloudellisten vaikeuksien varalle.

Metsäteollisuus ry, Puusepänteollisuus ry ja Puuliitto sopivat, että saha- ja levyteollisuuden sekä puusepänteollisuuden työntekijöiden työaika pitenee kolmella kokonaisella työpäivällä. Yritys voi toteuttaa työajan pidennyksen muuttamalla kolme arkipyhäviikon lauantaipäivää työpäiviksi. Vaihtoehtoisesti yritys voi vähentää kolme työajan lyhennysvapaata eli pekkaspäivää. Sopimus jättää kuitenkin tilaa paikalliselle sopimiselle. 

Saha- ja levyteollisuutta koskevan mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen piirissä on noin 11 000 työntekijää. Puusepänteollisuuden työehtosopimuksen piirissä on puolestaan noin 10 000 työntekijää.

”Ratkaisut lisäävät arvokasta käyntiaikaa tehtaissa ja parantavat näin kilpailukykyä aidosti”, sanoo Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen.

Mekaanisen metsäteollisuuden ongelmana säilyvät sunnuntaina maksettavat korotukset, jotka käytännössä estävät tehtaiden pyörittämisen koko viikonlopun ajan. Nykyistä maltillisempi sunnuntaikorotus lisäisi alan kilpailukykyä ja työntekijöiden kokonaisansioita.

”Jatkossa haluamme kehittää alakohtaisia työehtosopimuksiamme niin, että kaikki keinot kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseen voidaan ottaa käyttöön. Keskitetyt ratkaisut ovat lykänneet välttämättömiä muutoksia jäykkiin työehtoihin. Kilpailukykysopimus olisi toteutuessaan lyhyt askel kohti parempaa kustannuskilpailukykyä, mutta jatkossa tarvitsemme kunnianhimoisempia toimia”, Pärssinen jatkaa.

Kuljetusketju mukaan sopimukseen

Metsäteollisuus ry tarkastelee kaikkien sopimusalojensa neuvottelutuloksia toukokuun lopussa. Samalla Metsäteollisuus ry:n hallinto arvioi, onko kilpailukykysopimus riittävän kattava myös kuljetusketjun osalta. Työrauha herkässä kuljetusketjussa on alan yhtiöille erityisen tärkeää, sillä esimerkiksi havusahatavarasta menee vientiin 75 prosenttia. Vanerin kohdalla luku on 85 prosenttia.

”Työrauha kuljetusketjussa pitää taata sitouttamalla se yhteiseen ratkaisuun. Kuljetusketju oli mukana myös kahdessa edellisessä keskitetyssä ratkaisussa”, Pärssinen toteaa.

Metsäteollisuus ry:n neuvottelut jatkuvat edelleen toimihenkilösopimusten osalta. Saavutettujen neuvottelutulosten piirissä on nyt 83 prosenttia metsäteollisuuden sopimusalojen henkilöstöstä.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »