Vapo työllistää tuotantokaudella yli 2 000 henkilöä

26.05.2016 20.50

Turvetuotantokausi on juuri käynnistynyt. Käynnissä olevalla tuotantokaudella Vapo Oy tuottaa turvetta yhteensä 32 258 hehtaarin pinta-alalta ja tavoitteena on tuottaa noin 10,5 miljoonaa kuutiota jyrsinturvetta, 1,0 TWh palaturvetta.

Jyrsinturvetta käytetään energiaksi, kasvualustoiksi, eläinten kuivikkeiksi, kompostin tukiaineeksi sekä kuitutuotteiden raaka-aineeksi.

Vapo Oy:n operatiivisen johtajan Jyrki Vainionpään mukaan tilanne tuotantokauden alkaessa on hyvä. ”Meillä on hyvät varastot ja voimme nyt keskittyä mahdollisimman korkealaatuisen turpeen tuotantoon. Olemme viimeisten viiden vuoden aikana investoineet yli 50 miljoonaa euroa tuotantoalueittemme vesienkäsittelyjärjestelmiin ja ympäristövaikutusten seurantaan. Nyt tuotamme turvetta alueilta, jotka ovat parhaan tekniikan mukaisten vesienkäsittelyjärjestelmien ja tehostetun seurannan piirissä. Olemme varsin ylpeitä siitä, että olemme päässeet tilanteeseen, jossa voimme toimittaa asiakkaillemme vastuullisesti tuotettua toimitusvarmaa turvetta heidän tarpeidensa mukaan”, Vainionpää sanoo.

1 250 työkonetta ja 1 800 urakoitsijoiden työntekijää

Tuotantokauden ollessa kiivaimmillaan Vapon tuotantoalueilla on töissä yhteensä noin 1 250 traktoria ja muuta työkonetta sekä oman henkilöstön lisäksi 1 800 urakoitsijoiden ja aliurakoitsijoiden työntekijää. Vapon vakituisen henkilöstön avuksi on kesän ajaksi palkattu lisäksi yli 27 kausityöntekijää tekemään erilaisia ympäristötarkastuksia varmistamaan tuotannon ympäristövaikutusten minimointia. ”Yhteensä tuotanto-alueilta otetaan kesän aikana yli 10 000 päästö- ja vesistötarkkailunäytettä. Lisäksi alueilla on käytössä 29 jatkuvasti mittaavaa automaattista mitta-asemaa”, Vainionpää sanoo.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »