Scania esittelee automatisoidun kuljetusjärjestelmän

26.05.2016 20.47

scaniaohjaa.jpg

Scania on esitellyt itseohjautuvia kuorma-autoja kahden yhteistyössä toimivan ajoneuvon ainutlaatuisessa esittelyssä. Tekniikkaa käytetään aluksi esim. kaivoksissa ja satamissa.

Scania on yhteistyössä johtavien teknologiatoimittajien ja oppilaitosten kanssa ja Ruotsin innovointilaitos Vinnovan tuella kehittänyt itseohjautuvia kuorma-autoja, jotka voivat toimia suljetulla alueella ilman kuljettajaa ja jotka myöhemmin ilmestyvät myös yleisille maanteille ja moottoriteille.

"Itseohjautuvat autot ovat yksi osa Scanian tekemää työtä, jonka päämääränä on turvalliset, kestävät ja fossiilisista polttoaineista riippumattomat kuljetusratkaisut", Scanian pääjohtaja Henrik Henriksson sanoo. "Osittain tai täysin itseohjautuvat ajoneuvot parantavat sekä turvallisuutta että tuottavuutta. Lisäksi automatisoitu kuorma-auto ei koskaan aja liian lujaa eikä aggressiivisesti, eikä se tarvitse lepoa kovinkaan usein, mikä luonnollisesti lisää sen käytettävyyttä."

Älyllä varustetut kuorma-autot osaavat tulkita ympäristöään ja sopeutua siihen sekä suorittamaan ennalta määrätyt tehtävät. Vaikka itseohjautuvat autot suoriutuvat täydellisesti testeistä jo nyt, tekniikan tuominen kaupallisille markkinoille kestää vielä muutaman vuoden.

Automatisoidut kuljetusjärjestelmät ovat erinomainen esimerkki siitä, miten Scania pyrkii kestävien kuljetusratkaisujen johtavaksi globaaliksi toimittajaksi. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää sekä laajaa tuote- ja palveluvalikoimaa että yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa.

Scania tarjoaa laajemman raskaiden kuljetusten hiilidioksidipäästöjä vähentävää tuote- ja palveluvalikoimaa kuin yksikään toinen valmistaja. Scania valmistaa Euro 6 -päästönormin täyttäviä, vaihtoehtoisia polttoaineita (esim. kaasua, bioetanolia ja biodieseliä) käyttäviä moottoreita. Lisäksi kaikki Scanian Euro 6 ja Euro 5 -normien mukaiset kuorma-automoottorit on hyväksytty käyttämään vetykäsiteltyjä kasviöljyjä (HVO), mikä voi vähentää hiilidioksidipäästöjä jopa 90 prosentilla.

Scanian itseohjautuvat autot – näin ne toimivat:

Automaation ohjausyksikkö

Sisältää ajoneuvon älyn ja suorittaa kaikki automatisoidut toiminnot ja aputoiminnot. Kerää dataa ajoneuvon lukuisista antureista ja yhdistää tiedot antaen kokonaisvaltaisen kuvan lähiympäristöstä. Ohjausyksikkö ottaa myös vastaan kuljetustehtäviä ulkoisesta logistiikkajärjestelmästä ja kääntää ne ajoneuvojärjestelmän ymmärtämiksi käskyiksi.

Voimalinjajärjestelmä

Scanian älykäs voimalinja huolehtii erittäin tarkasti ja energiatehokkaasti kuorma-auton kulusta. Voimalinjan ohjausjärjestelmä ohjaa moottoria, vaihteistoa, kytkintä ja lisäjarruja.

Moniobjektiivikamera

Tuulilasin taakse asennettu moniobjektiivikamera tarkkailee ajoneuvon edessä olevaa aluetta havaiten esineitä, ajoneuvoja, jalankulkijoita ja kaistamerkintöjä. Stereonäköineen kamera näkee pinnan muodot samaan tapaan kuin ihminen.

Sähköisesti tehostettu ohjaus

EAS on sähköhydraulinen järjestelmä, jonka ansiosta automatisoidut toiminnot ja aputoiminnot voivat ohjata ajoneuvoa teitä pitkin, esteisiin törmäämättä.

Lähitutkat

Ajoneuvon neljässä kulmassa sijaitsevat lähitutkat havaitsevat 360 asteen alueella kaikki muut ajoneuvot sekä jalankulkijat. Ne toimivat kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa.

Pitkän kantaman tutka

Pitkän kantaman tutka, jonka toiminta-alue ulottuu jopa 200 metriä ajoneuvon eteen, mahdollistaa suurella nopeudella ajamisen.

Hitausanturit

Hitausanturit mittaavat ajoneuvon kallistumisen ja kiihtyvyyden ja auttavat siten automaation ohjausyksikköä laskemaan ajoneuvon liikkeet.

Pyörien pyörimisnopeusanturit

Mittaamalla kunkin pyörän pyörimisnopeutta automaation ohjausyksikkö voi määritellä miten ajoneuvo liikkuu ja kääntyy.

GPS

GPS paikantaa ajoneuvon ja antaa ajoneuvon suunnitella itse reittinsä. Anturit ja niiden antamien tietojen yhdistely tukevat reitin seuraamiseen tarvittavia ohjausliikkeitä.

Mobiilidatalinkki

Mobiilidatalinkki  on kuljetustehtävien vastaanottoon, ajoneuvon tilan ja suoritusten raportointiin sekä havaintotietojen muiden itseohjautuvien ajoneuvojen kanssa jakamiseen tarkoitettu viestintäkanava.

16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa

Siirry arkistoon »