Yksityishenkilöt jälleen ammattikuljettajia tyytyväisempiä teiden talvikunnossapitoon

26.05.2016 10.10


LiikennevirastoTalven 2016 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen tuloksien mukaan yksityishenkilöt ovat tyytyväisempiä teiden kunnossapitoon kuin vuosi sitten. Ammattiautoilijoiden arvio maanteiden talvihoidosta kokonaisuudessaan on pysynyt jokseenkin samana kuin vuonna 2015. Ja tuolloinhan tulokset olivat ennätysheikot, joten syytä juhlaan ei ole vieläkään.

Juuri valmistuneen talven 2016 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen mukaan yksityishenkilöistä 37 % ilmoittaa olevansa tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen maanteiden talvihoitoon. Pääteiden talvikunnossapidon tasoa kiitteli 65 % ja muiden teiden talvihoitoa 22 % yksityisistä vastaajista. 

Kyselyyn vastanneista ammattiautoilijoista 49 % oli tyytyväisiä pääteiden talvihoitoon, mutta muiden teiden talvihoitoa arvioitiin kriittisemmin, sillä vain 15 % ammattiautoilijoista oli niiden talvikuntoon tyytyväisiä. Valtaosa ammattikuljettajista kokee, että maanteiden tila ja kunto on muuttunut kokonaisuudessaan heikommaksi edellisvuoteen nähden. 

Molemmat vastaajaryhmät arvioivat pääteiden lumenaurauksen ja liukkauden torjunnan onnistuneen tänä talvena joko hyvin tai ainakin kohtuullisesti. Myös suolan käytöstä ja muuttuvien nopeusrajoituksien rajoitusarvojen oikeellisuudesta tuli positiivista palautetta. Tosin ammattiautoilijat toivoivat yksityishenkilöitä ä enemmän, että suolan käyttöä lisättäisiin tien liukkauden torjunnassa. 



Sekä yksityishenkilöt että ammattiautoilijat kokivat liikkumisen tänä talvena turvallisemmaksi kuin viime vuonna. Myös kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuudentunne on parantunut.

Leudommalla säällä ehkä vaikutusta tuloksien paranemiseen

”Talvi 2016 oli koko Suomessa sään puolesta helpompi kuin 2015. Tällä on mahdollisesti ollut vaikutusta tuloksien hienoisessa parantumisessa. Vertailtaessa ELY-alueiden tyytyväisyystuloksia saman alueen tutkimuksen ajankohdan säätietoihin ja lumimääriin, on havaittavissa, että siellä, missä oli vähän lunta, oltiin tyytyväisempiä teiden talvihoitoon”, kertoo ylitarkastaja Otto Kärki Liikennevirastosta.

”Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa tyytyväisyyseroja eri urakoitsijoiden urakoissa, mutta merkittäviä eroja ei löytynyt. Lisähaastetta ovat tuoneet jopa 2−4 astetta pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämmät talvet, mikä lisää kelimuutoksia ja liukkaudentorjuntatarvetta", selvittää Kärki.

Liikennevirasto tutkii tienkäyttäjien tyytyväisyyttä tienpitoon joka talvi ja joka toinen kesä tehtävillä asiakastutkimuksilla. Lisäksi virasto saa tiestöstä suuren määrän muuta asiakaspalautetta, jota käsitellään sekä Liikennevirastossa että alueellisissa ELY-keskuksissa monin eri tavoin. Niin Liikenneviraston, ELY-keskusten kuin urakoitsijoidenkin tavoitteena on palvella tienkäyttäjiä mahdollisimman hyvin toimintaedellytysten sallimissa rajoissa. Asiakkaiden palaute onkin ensiarvoisen tärkeää toiminnan kehittämisessä.

Lisätietoja:    
ylitarkastaja Otto Kärki, p. 0295 34 3330 tai etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi
yksikön päällikkö Tuomas Toivonen, p. 029 534 3618 tai etunimi.sukunimi(at)liikennevirasto.fi

Liikenneviraston tienkäyttäjätyytyväisyys
tutkimus - valtakunnallinen raportti talvi
2016

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »