UPM panostaa metsänomistajien palveluun investoimalla Joroisten taimitarhan toimintaan

06.05.2016 15.22

taimia_685-300x225.jpg

UPM:n Joroisten taimitarha on tuttu monelle metsänomistajalle laadukkaan metsänviljelymateriaalin tuottajana ja toimittajana.

Toiminnan kehittämiseksi ja toimitusvarmuuden parantamiseksi UPM investoi taimitarhalla uuden hallin ja taimien pakkauslinjan rakentamiseen. Investoinnin suunnittelu on käynnistynyt ja rakennustyöt alkavat syksyn 2016 aikana. Uusi pakkauslinja otetaan käyttöön keväällä 2017.

"UPM tarjoaa metsänomistajille laadukkaita palveluja, ja kehitämme niitä jatkuvasti", metsäjohtaja Sauli Brander toteaa. "Yksi tärkeä osa palveluamme on laadukas siemen- ja taimimateriaali. Investoimalla oman taimitarhan tuotantoon haluamme varmistaa tämän palvelun jatkuvuuden."

"Pienien puiden kasvattaminen on haastavaa, palkitsevaa ja merkityksellistä", taimitarhapäällikkö Anne Immonen sanoo. "Laadukas siemen- ja taimimateriaali on perusta suomalaisen biotalouden kehittymiselle ja kasvulle. Olemme ensimmäinen lenkki pitkässä ketjussa puun siemenistä tuotteiksi, ja meistä on hienoa olla siinä mukana vahvana osaajana."

Rakennustyö työllistää tulevan talven ja syksyn aikana useita yrittäjiä ja heidän henkilöstöään. Taimitarhan henkilöstömäärä ei kasva investoinnin myötä, mutta mahdollistaa sen, että nykyistä useampi taimitarhan työntekijä saa ympärivuotisen työpaikan. Tällä hetkellä taimitarha työllistää sesonkiaikana huhti - marraskuussa 31 työntekijää ja neljä toimihenkilöä. 

UPM on kehittänyt Joroisten taimitarhaa pitkäjänteisesti sen perustamisen jälkeen vuonna 1980.  Edellinen investointi valmistui vuonna 2013. 

Uutta metsää perustettaessa ja taimia kasvatettaessa siemenen alkuperä ja laatu ovat kaiken perusta. UPM käyttää ainoastaan kotimaista alkuperää olevia siemeniä ja taimia. Osa siemenistä niin taimien kasvatukseen kuin uudistusaloille kylvettäväksi saadaan omilta siemenviljelmiltä, ja osa ostetaan toisilta siementuottajilta. Siemeniä kerätään myös laadukkaimmista omista metsiköistä.

"Suurin osa käyttämistämme siemenistä on jalostettua, mistä on merkittävää hyötyä metsänomistajalle", Anne Immonen kertoo. "Tutkimusten mukaan jalostettua alkuperää olevien koivun ja männyn taimien tuotto on noin 25 prosenttia parempi kuin metsikköalkuperää olevilla taimilla. Tavoitteemme onkin, että toimittamistamme taimista kasvaa laadukkaita puita, josita on hyötyä sekä metsänomistajalle että puuta jalostavalle teollisuudelle."

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »