Suomen luonnonsuojeluliitto vetoaa soiden ja metsien turvaamiseksi Suomenselän-Maanselän alueella

05.05.2016 13.55

Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomen luonnonsuojeluliiton aloite Suomenselän-Maanselän soiden ja metsien turvaamiseksi kattaa lähes 300 arvokasta suo- ja metsäaluetta ja yhteensä 78 000 hehtaaria. Aloitteella alueita esitetään suojeltavaksi, säästettäväksi ja ennallistettavaksi.

suolla.jpg

Suomenselän-Maanselän vedenjakajaylänkö eli SuoMaa kulkee Suomen länsirannikolta Satakunnasta aina itärajalle Kainuuseen (kuva liitteenä). Erityisesti valtio sekä metsä- ja turveyhtiöt ovat avainasemassa, jotta tämä monien lajien ikiaikainen leviämisreitti Venäjän taigaerämaista läntiseen Suomeen pysyisi turvattuna. Sen säilyttäminen ja ennallistaminen on tärkeää esimerkiksi metsäpeuran, maakotkan, riekon ja taimenen tulevaisuudelle.

"SuoMaa-kohteet kytkevät olemassa olevaa, mutta alkuperäislajiston kannalta liian harvaa suojeltujen elinympäristöjen verkostoa yhteen", tiivistää projektipäällikkö Virpi Sahi esityksen perusidean.

"Esimerkiksi Pirkanmaalla SuoMaan suot ja metsät muodostavat askelkivet Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen välille. Kainuussa niistä rakentuu ekologinen käytävä Talaskankaan suojelualueen ja Hiidenportin kansallispuiston välille."

Esityksen runkona valtion maat

SuoMaa-aloite on ehdotus siitä, miten metsien ja soiden suojelussa kannattaisi nyt edetä, kun Suomen hallitus on leikannut voimakkaasti luonnonsuojelun julkista rahoitusta. Samalla hallitus on kysellyt vapaaehtoisten toimien perään.

Esityksen runkona ovat valtion maat, joilla suojelu on kustannustehokkainta. Ne tulisi Luonnonsuojeluliiton mielestä suojella Metsähallituksen sisäisenä tasesiirtona siirtämällä ne tuottovaateen alaisesta taseesta luontopalveluiden taseeseen. Metsä- ja turveyhtiöiden tulisi säästää omistansa arvokkaat luontokohteet ja perustaa niistä suojelualueita vapaaehtoisesti esimerkiksi Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

"Kysymys on koko suomalaisen biotalouden uskottavuudesta. Tasapainoa kovenevan talouskäytön ja suojelun välillä on järkevää parantaa, jotta konfliktit ja ongelmat biotaloustuotteiden kansainvälisillä markkinoilla vältetään. Biotalous tarvitsee oman ‘yhteiskuntasopimuksensa’ toimenpiteineen. SuoMaa-esitys on askel oikeaan suuntaan", taustoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Liitto kannustaa myös kaupunkeja ja kuntia, seurakuntia ja yhteismetsiä säilyttämään omistamansa arvokkaat SuoMaa-kohteet mahdollisimman luonnontilaisina. Esitys ei sisällä yksityismaita. Suomen luonnonsuojeluliitto on viestinyt SuoMaa-kohteiden maanomistajille arvokkaista luontokohteista erikseen.

Retkeilijälle SuoMaa-kohteet tarjoavat hienoja luontoelämyksiä. Kohteiden sijainti, rajaukset ja kuvaukset ovat nähtävillä verkko-osoitteessa www.sll.fi/suomaa.

SuoMaa-hankkeesta

Suomen luonnonsuojeluliitto käynnisti vuonna 2014 SuoMaa-hankkeen Suomenselän-Maanselän alueen ekologisen yhteyden säilyttämiseksi ja kehittämiseksi. Nyt julkistetun suojelu- ja ennallistamisesityksen ohella hankkeessa on koottu lajistotietoa ja järjestetty koulutusta muun muassa riekkosoiden ennallistamiseen.

Hankkeen tavoitteena on parantaa SuoMaa-alueen metsien, soiden ja pienvesien suojelua ja elinympäristöjen kytkeytyneisyyttä.

"Metsätalous, turvetuotanto ja muu luonnonvarojen käyttö ovat muuttaneet metsiämme, soitamme ja vesistöjämme dramaattisesti viimeisen puolen vuosisadan aikana. Myös Suomenselän ja Maanselän alueen luontoaarteiden uhkana ovat voimaperäinen metsätalous avohakkuineen ja ojitusmätästyksineen, soiden kuivatus ja turpeenkaivuu sekä maisemaa pirstovat hankkeet", Sahi kertoo.

Lisää aiheesta

Luonnonsuojeluliiton sivu SuoMaa-hankkeesta

SuoMaa -suojelu- ja ennallistamisesitys
verkossa (kohteet maakunnittain,
sijaintitiedot ja luontokohteiden kuvaukset
)

Liitteet

- Suomenselän-Maanselän vedenjakajaylängöstä kartalla
- Kolme kuvaa aloitteen kohteista:
1) Alhonkeitaan suo Kankaanpäässä, Satakunnassa (kuva: Risto Vilen)
2) Iso Pajunsuo Pyhännällä Pohjois-Pohjanmaalla (kuva: Mauri Huhtala)
3) Kalliojärven eteläpuoliset suot Lieksassa, Pohjois-Karjalassa (kuva: Harri Hölttä)

Lisätiedot

Virpi Sahi, SuoMaa-hankkeen projektipäällikkö, p. 050 308 24 57, virpi.sahi@sll.fi
Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja, p. 050 560 2113 risto.sulkava@sll.fi
Paloma Hannonen, suojeluasiantuntija, p. 050 532 3219 paloma.hannonen@sll.fi

Alueelliset yhteyshenkilöt verkossa

http://www.sll.fi/mita-me-
teemme/suot/suomaa/Yhteystiedot

Liitetiedostot

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »