Kemera-tuen myöntäminen keskeytetään nuoren metsän hoidon, taimikon varhaishoidon ja terveyslannoituksen osalta

04.05.2016 6.45

Maa- ja metsätalousministeriöMaa- ja metsätalousministeriö on 3. toukokuuta päättänyt, että kestävän metsätalouden määräaikaiseen rahoituslakiin perustuvan tuen eli Kemera-tuen myöntäminen keskeytetään osittain loppuvuoden ajaksi.

Keskeytys koskee taimikon varhaishoidon, nuoren metsän hoidon ja terveyslannoituksen tukea. Kyseisiä tukia koskevat hakemukset, jotka ovat tulleet tai tulevat vireille viimeistään 6.5.2016, ratkaistaan tänä vuonna siltä osin kuin myöntämisvaltuutta on käytettävissä. Sen sijaan kyseisiä tukia koskevat uudet hakemukset, jotka tulevat vireille 7.5.–31.12.2016 välisenä aikana, hylätään.

Viimeistään 6. toukokuuta vireille tulleet hakemukset ratkaistaan niiden saapumisjärjestyksessä sen mukaan, minkä verran kullekin toimenpiteelle on jäljellä myöntämisvaltuutta. Tuki maksetaan hankkeiden valmistuttua toteutusilmoituksen jättämisen jälkeen. Jos käytettävissä ei ole enää myöntämisvaltuutta vuonna 2016, jäljelle jääneet hakemukset siirretään käsiteltäviksi vuonna 2017. Ensi vuoden Kemera-tuesta päätetään valtion talousarvion valmistelun yhteydessä. Mikäli myöntämisvaltuutta ei ole vuonna 2017 käytettävissä, hakemukset hylätään.

Tänä vuonna valtaosa Kemera-tuen myöntämisvaltuudesta eli noin 70 prosenttia on ohjattu nuoren metsän hoitoon, taimikon varhaishoitoon ja terveyslannoitukseen. Siitä huolimatta Suomen metsäkeskukseen toimitettujen näitä työlajeja koskevien tukihakemusten määrä on ylittämässä kolmasosalla käytettävissä olevan myöntämisvaltuuden.

Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus 18.4.2016 voimaan tulleen Kemera-lain muutoksen nojalla määräajaksi tai toistaiseksi määrätä Suomen metsäkeskus hylkäämään ministeriön päätöksessä mainitun päivämäärän jälkeen vireille tulevat tukihakemukset, jos tuen rahoitukseen tarvittavaa myöntämisvaltuutta ei ole enää riittävästi käytettävissä.

Kemera-tuella edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä. Metsäkeskus myöntää tuet yksityisille maanomistajille.


19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »