Kivihiilen kulutus kasvoi 4 prosenttia tammi-maaliskuussa

30.04.2016 13.15

kivihiili.jpg

Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan kivihiilen kulutus kasvoi tämän vuoden tammi-maaliskuussa 4 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Kivihiiltä käytettiin sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena 1,1 miljoonaa tonnia, joka vastaa energiasisällöltään 25 petajoulea. Verrattuna 2000-luvun tammi-maaliskuun keskiarvoon kivihiilen kulutus oli 32 prosenttia matalammalla tasolla.

Tammikuussa kivihiilen kulutus kasvoi 12 prosenttia verrattuna vuotta aiempaan. Tähän oli syynä erityisen kylmä sää, joka Energiateollisuus ry:n mukaan nosti kaukolämmön kysynnän kaikkien aikojen ennätykseen. Helmikuussa sää lauhtui ja kivihiiltä kului 10 prosenttia viime vuotta vähemmän. Maaliskuu oli taas viime vuotta kylmempi ja kivihiilen kulutus lisääntyi 8 prosenttia.

Suurin osa Suomessa kulutetusta kivihiilestä käytetään sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Kivihiilen käyttö sähkön erillistuotannossa on vähentynyt viime vuosina selvästi. Hiililauhdevoimalaitoksia on poistettu käytöstä ja käytössä olevien laitostenkin kannattavuus on heikentynyt Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla tapahtuneen sähkön hinnan laskun myötä.

Kivihiilen kulutus Suomessa vaihtelee tyypillisesti kausittain. Osa vaihtelusta selittyy sähkön- ja lämmöntarpeen luonnollisena vaihteluna kesä- ja talvikauden välillä. Tilastovuosien välistä eroa selittävät säästä johtuvat vaihtelut lämmitysenergian kysynnässä sekä Pohjoismaiden vesitilanne, joka vaikuttaa erityisesti sähkön pörssihintaan ja sitä kautta myös erillistuotannon kysyntään. Peräkkäisten vuosien kivihiilen kulutuksen muutoksesta ei siten pysty päättelemään pidemmän ajanjakson kulutuksen kehitystä.

Kivihiilivarastot olivat 2,9 miljoonaa tonnia maaliskuun 2016 lopussa, eli 18 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin.

Lähde: Kivihiilen kulutus, Tilastokeskus

16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa

Siirry arkistoon »