Kotimaisen energian hyödyntäminen päättyy laskennallisesti toukokuussa. Loppuvuoden Suomi toimii tuontienergian varassa - ja se maksaa.

29.04.2016 7.41


Bioenergia ry

Energiatuonnin vaikutus Suomen talouteen on merkittävä. Tilastokeskuksen mukaan 2010-luvulla energiatuotteiden tuontia Suomeen on ollut vuosittain 4‒8 mrd euroa enemmän kuin vientiä. Summaa voi verrata vaikkapa sote-uudistukseen, jolla tavoitellaan 3 mrd euron säästöjä. Suomi käyttää 39 % kotimaista energiaa, 61 % tuontienergiaa. Noin 60 % ulkomaisesta energiasta tulee Venäjältä.

Hallituksen tavoite on nostaa kotimaisuus 55 %:iin 2020-luvulla. Kotimainen energia saadaan metsäenergiasta ja muista uusiutuvista energialähteistä sekä turpeesta.

hakkuutahteita_kaytetaan_paaasiassa_voimalaitoksissa.jpg

Kotimainen energia työllistää ja suuri osa työpaikoista syntyy haja-asutusalueille, joissa7:41 työpaikkoja on muuten vähemmän. Bioenergia-ala on arvioinut välittömien ja välillisten työpaikkojensa määräksi tällä hetkellä 30 000. Samalla kotimainen energia parantaa huoltovarmuutta kriisitilanteissa ja hintavaihtelun osalta. Hallituksenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n ohjeissa kotimaisen uusiutuvan energian käyttöä kohdellaan myös päästöttömänä vaihtoehtona fossiilisille polttoaineille, Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka toteaa.

Puu on noussut Suomen merkittävimmäksi energialähteeksi ja sen osuus vuonna 2015 oli jo yli neljännes kaikesta energiasta. Suomi asetti 2010 metsähakkeelle merkittävän kasvutavoitteen vuoteen 2020 mennessä. Viime vuosina metsähakkeen käyttö on kuitenkin vähentynyt. Energiasektorilla investoinnit näyttävät kohdistuvan pelkästään lämmöntuotantoon energiatehokkaan yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon sijaan. Yhteistuotannon ongelmat ovatkin nostaneet sekä viranomaisten että energiayhtiöiden piirissä huolen sähköntuotantokapasiteetin riittävyydestä. Viime vuosina sähkön, kivihiilen, maakaasun, öljyn ja päästöoikeuksienkin hinnat ovat laskeneet ja takana on kolme erittäin lämmintä talvea.

metsahakkeen_kaytto_ei_ole-kasvanut_yli_kahteen_vuoteen.jpgVähentynyt sähkön lauhdetuotanto ja yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon minimointi on lyhentänyt energiapuun vuosikäytön aikajännettä ja vähentänyt puunpolton tarvetta. Käytön väheneminen on saanut aikaan energiapuun tuotantoketjuihin useita merkittäviä ongelmia. Varastojen kasvun hillitsemiseksi hankintaa ja puunkorjuuta on jouduttu rajoittamaan. Käytön lasku on aiheuttanut alan yrittäjille merkittävää liikevaihdon laskua ja kannattavuuden heikentymistä. Pahimmillaan tilanne on ajanut toimijoita konkurssin partaalle, L&T Biowatti Oy:n Tomi Vartiamäki kertoo.

Myös turpeen energiakäyttö on laskenut. Vuonna 2015 turvetta käytettiin kolmanneksen vähemmän kuin vuosina 2000‒2014 keskimäärin. Parlamentaarisessa energia- ja ilmastotiekartassa 2014 linjattiin, että ensisijaista Suomessa olisi vähentää turpeeseen liittyvien etujen takia fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Torstaina 28.4.2016 järjestetään Kotimaisen energian seminaari, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota kotimaisten polttoaineiden mahdollisuuksiin ja vaikutuksiin kansantaloudelle ja työllisyydelle. Seminaarissa kuullaan mitä muutoksia on tulossa 10‒20 vuoden aikana ja mitä toimia hallitukselta toivotaan.

http://www.bioenergia.fi/
Kevatpaiva2016_Seminaari

Lisätietoja: Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka, puh. 040 163 0465, harri.laurikka(a)bioenergia.fi ja L&T Biowatti Oy:n liiketoimintajohtaja Tomi Vartiamäki, puh. 050 409 1004, tomi.vartiamaki(a)biowatti.fi

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »