Paikannuksen avulla taloudellisempia ja parempia palveluita kuntasektorille

26.04.2016 12.11

paikannin_pieni.jpg

Kaupungeilla ja kunnilla on ollut viime vuosina kamppailua kasvavien ja paikallaan polkevien verotulojen kanssa.

Osa kaupungeista on ryhtynyt suunnannäyttäjäksi Paikannin.com -järjestelmän hyödyntämisessä ja näin antanut vastapainetta haasteille.

Kaupunkien omistuksessa olevaan liikkuvaan kalustoon sidottu pääoma ja sen hallintaan liittyvät kustannukset ovat usein vaikeasti hahmotettavissa.

Paikannin.com -järjestelmän automatisoitujen raporttien avulla pystytään tarkastelemaan relevanttia tietoa kaluston käyttöasteesta, kilometrikertymistä ja muista kalustonhallintaa järkevöittämistä tiedoista. Näiden tietojen pohjalta pystytään hankkimaan ostopalveluja täsmällisesti - hankitaan vain mitä todella tarvitaan.

PPCT Finland Oy:n asiakkaina toimivat kaupungit ja kunnat toteuttavat Paikannin.com -järjestelmän avulla tarkkaa jälkilaskentaa, pystyvät tehostamaan ostoprosessiaan ja näin tarjoamaan veronmaksajille parempaa vastinetta. Työsuoritteista kerätty gps-sijaintitietoon pohjautuva data lisää sekä oikeusturvaa että työturvallisuutta, vahvistaa sopimusvelvoitteiden täyttymistä sekä asiakastyytyväisyyttä.

Räätälöitävissä oleva Paikannin.com -järjestelmä mahdollistaa mm. seuraavat kilpailukykyä vahvistavat tekijät:

  • Nopea ja luotettava todennettavuus liukkaudentorjunnassa
  • Kaluston osallisuuden selvittäminen vahingontuottamisessa
  • Tapahtuneiden vahinkojen käsittely ja korvausten jouhevuus
  • Talvikunnossapidon kustannusvaikutuksien kontrollointi
  • Kaupunkien ja kuntien omien karttapalvelujen integrointi paikannusjärjestelmään (hiihtoreitit)
  • Taloudellisuuden ja tuottavuuden vahvistaminen
  • TURVALLINEN LIIKKUMINEN TIEN PÄÄLLÄ
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »