Nykymuotoinen puutavaranippujen kuormansidonta ei täytä liikenneturvallisuusehtoja liukuesteettömillä tolpilla

09.12.2016 8.30

Kuormansidontamääräykset vaativat sidonnan ja liukuestepintojen toimivan niin, että puut tai puuniput eivät luista paikoiltaan ja ettteivät ne pääse aiheuttamaan vaaratilanteita pudotessaan ajoväylille.

Kuormakokojen ja jarrutehojen kasvun myötä nykymuotoinen puutavaranippujen kuormansidonta on osoittautunut monissa tapauksissa riittämättömäksi.

WP_20160424_12_57_05_Pro.jpg












Puutavarayhdistelmien nippukoot ovat kasvaneet kokonaispainokorotusten seurauksena vekä painonsa, että kuormakorkeuksiensa osalta. Samanaikaisesti yhdistelmien jarrutustehot ovat kasvaneet lähes 50%:lla.

Kuormansidonta nykymuodossaan teoreettinen.

Kuormansidonta "pettää" nykykuormilla ja liukkaalla puulla sekä liukuesteettömillä tolpilla jo hidastuvuudella 5 m/s2, kun kuormansidontavaatimus on asetuksissa eteenpäin 10 m/s2. Huonoin tilanne puutavarayhdistelmissä on poikkeuksetta perävaunun etunipun osalla ja pahin kolmosnipuilla, jotka valuvat jarrutuksessa helpoiten ajoväylälle saakka.

Tuotevalinnoissa ja astuksen tulkinnassa toivomisen varaa.

Perävaunun kuormatilassa pysyvyyttä heikentää liukkaan puun ohella muoviliuilla varustetut etunipun pankot, sekä liikkuviin pankkoihin kiinnitetyt kuormasiteet.Lisäriskiä sidonnalle tuo terävien liukuesteitten puute pankkorungosta ja pankkojen tolpista.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »