Taloussanomat: "Meillä on varaa käyttää metsiä

14.02.2016 12.30

Taloussanomat:

Kemiin biojalostamoa suunnittelevan Kaidin Suomen-toimitusjohtaja arvioi lehtihaastattelussa, että EU voi linjauksillaan kaataa jätti-investoinnin.

Uhkakuva Kemin biojalostamon kaatumisesta EU:n linjauksiin on lähinnä teoreettinen, arvioidaan Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitosta. Maaseudun Tulevaisuus kertoi , että kiinalaisen Kaidin miljardin euron investointi voi kaatua, jos Euroopan unioni rajoittaa puun energiakäyttöä.

– Sellainen keskustelu on enemmän teoreettinen kuin realistinen, sanoo MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen Taloussanomille.

Kaidi ilmoitti keskiviikkona aikomuksestaan rakentaa Kemiin energiapuuta pääraaka-aineena käyttävän biojalostamon. Kaidin Suomen-tytäryhtiön toimitusjohtaja Pekka Koponen sanoi tänään Maaseudun Tulevaisuudessa, että hankkeen suurin uhka on EU:n rajoitus puun energiakäytölle.

– Jos EU:ssa tullaan siihen tulokseen, että puun energiakäyttö ei täytä kestävyyskriteerejä, silloin tältä hankkeelta katoaa pohja, Koponen sanoi lehdelle.

EU:ssa useita vuosia keskusteltu puun energiakäytön rajoittamisesta, ja aina aikaisemmin ne on saatu torpattua, MTK:n Hakkarainen kertoo. Taustalla on periaatteellinen kysymys siitä, onko puu uusiutuvaa ja onko sen käyttöä kestävää.

Asia on noussut uudelleen keskusteluun, kun komissio aloitti keskiviikkona julkisen kuulemisen bioenergian kestävyydestä. Kuuleminen kestää toukokuulle.

Jos EU linjaisi puun energiakäytön olevan kestämätöntä, kaatuisi Hakkaraisen mukaan Kaidin Kemin biojalostamon lisäksi muut puuta hyödyntävät isot hankkeet Suomessa, kuten Kemijärven ja Kuopion biosellutehdas. Samalla uppoaisi koko hallituksen biotalouspolitiikka.

Hakkaraisen mukaan Suomessa on varaa lisätä puun käyttönä energiapuuna.

– Metsävarat on lisääntyneet 1960-luvun alusta. Meillä on varaa käyttää metsiä, metsäjohtaja sanoo.

Komission tällä viikolla aloittama kuuleminen on osa komission vuoteen 2030 asti ulottuvaa ilmasto- ja energiastrategiaa. Myös Suomessa muovataan samaan aikaan maan omaa ilmasto- ja energiapolitikkaa. Politiikat pohjautuvat joulukuussa hyväksyttyyn Pariisin ilmastosopimukseen.

Taloussanomien uutinen

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »