Itä-Lapin alue-ekologinen tarkastelu on valmistunut

14.02.2016 10.55

Itä-Lapin alue-ekologisen verkoston tarkastelu toteutettiin vuonna 2015. Alue-ekologinen verkosto on alueella vuosien aikana laajentunut lähes 50 000 hehtaarilla ja luonnonsuojelualueiden pinta-ala on kasvanut noin 26 000 hehtaaria.

Map of Itä-Lappi

Itä-Lapin alue-ekologisessa tarkastelussa keskityttiin metsälain mukaisten arvokkaiden elinympäristöjen kartoitukseen sekä ekologisten yhteyksien ja tukialueiden täsmennyksiin. Lähtötilanteena pidettiin vuosina 1998-2001 laadittuja alue-ekologisia suunnitelmia ja tarkastelussa todettiin Itä-Lapin alue-ekologisen verkoston laajentuneen noin 480 000 hehtaariin vuoden 2015 loppuun mennessä. Määrä vastaa 41 % Itä-Lapissa Metsähallituksen hallinnassa olevista alueista.

Pääosa verkoston täydennyksistä on tapahtunut vuosien mittaan pienialaisten kohteiden päivityksinä ja luonnonvarasuunnitelmien laajoina maankäyttöpäätöksinä.

Monikäyttömetsien keskeisimmät muutokset ovat Metsä-Lappi-ratkaisut sekä ns. dialogikohteiden muodostaminen. Nämä maankäyttöpäätökset kattavat osittain aiempien suunnitelmien luontokohteita - muun muassa aarniometsiköitä noin 1 000 hehtaaria, ekologisia yhteyksiä noin 35 000 hehtaaria sekä retkeily-, virkistys- ja maisemametsiä noin 7 500 hehtaaria.

Laaja-alaisten maankäyttöpäätösten lisäksi pienialaisten luontokohteiden määrä on kasvanut monikäyttömetsissä reilut 6 000 hehtaaria. Eniten lisäystä on tullut puron- ja noronvarsimetsiin, pienvesiin, suon metsäsaarekkeisiin sekä reheviin ja karuihin soihin.

Metsähallituksen hallinnassa olevista valtionmaista Itä-Lapissa on vuoden 2015 lopussa luonnonsuojelualueita 29 % kokonaispinta-alasta. Monikäyttömetsissä toiminnan ulkopuolisia alueita on 9 % ja rajoitetussa käytössä 3 %. Normaalin metsäkäsittelyn piirissä olevia monikäyttömetsiä on 59 % valtionmaista. Näidenkin metsien käsittelyssä ympäristö huomioidaan muun muassa jättämällä säästöpuustoa ja erilaisia suojavyöhykkeitä.

Itä-Lapin alue toimi pilottialueena hankkeessa, jossa päivitettiin Metsähallituksen alue-ekologisen tarkastelun menetelmäkuvaus. Menetelmäkuvaus tulee korvaamaan vuoden 2004 alue-ekologisen suunnittelun ohjeen Metsähallituksen ympäristö- ja laatukäsikirjassa.

Itä-Lapin alue-ekologinen tarkastelu 2015

Alue-ekologisen tarkastelun
menetelmäkuvaus 2015

Lisätietoja:

Suunnittelupäällikkö Lauri Karvonen, puh. 0400 395 307, lauri.karvonen@metsa.fi
Projektipäällikkö Tarja Wallenius, puh. 0400 195 064, tarja.wallenius@metsa.fi

- See more at: http://www.metsa.fi/-/ita-lapin-alue-ekologinen-tarkastelu-on-valmistunut#sthash.hUdz5V3l.dpuf
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »