Mistä asiakas maksaa sähkönsiirrossa ja millainen sähkölasku on odotettavissa tammikuulta?

12.02.2016 23.39

Energiateollisuus ry

Sähkön siirtohintojen nousu on ollut yksi alkutalven keskustelluimmista aiheista energia-alalla, eikä päätepiste ole vielä näköpiirissä.

Nyt keskustelua kuumentaa vielä se, että kylmältä tammikuulta on odotettavissa selvästi suurempi sähkölasku kuin oli viime vuoden tammikuulta tai joulukuulta. 

Energiateollisuus ry:n (ET) aamiaistilaisuudessa 16.2.2016 Helsingissä alustuspuheenvuorot pitävät ET:n sähköverkkotoimialan johtaja Kenneth Hänninen ja sähköntuotantotoimialan johtaja Jukka Leskelä. Lisäksi paikalla on asiantuntijoita vastaamassa kysymyksiin. 

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »