Valtakunnallinen kampanja etsii ansioituneita kuljettajia

12.02.2016 18.44

ammattina_ss_logo.png

Valtakunnallinen kampanja etsii ansioituneita ammattikuljettajia ympäri Suomen. Lokakuun loppuun käynnissä olevassa kampanjassa etsitään kuljettajia, jotka ovat esimerkillisiä omassa ammattikunnassaan ja jotka osoittavat herrasmiesmäisyyttä, avuliaisuutta ja kohteliaisuutta muita tiellä liikkujia kohtaan.

Lisäksi etsitään kuljettajia, jotka ovat osoittaneet rohkeutta, nopeaa ajattelukykyä sekä suoraselkäisyyttä mahdollisissa onnettomuustilanteissa. Kampanjaan liittyvässä kilpailussa raati valitsee kuljettajista voittajan, joka saa 5 000 euron palkinnon.

Ammattina sankari -kampanjaan ja siihen liittyvään kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat ammattikuljettajat, jotka työskentelevät raskaan kaluston parissa kuorma-auto- tai linja-autoliikenteen yrityksessä. 5 000 euron pääpalkinnosta puolet annetaan voittajalle ja puolet ohjataan hänen osoittamaansa kotimaiseen hyväntekeväisyyskohteeseen. Kilpailun järjestää Bridgestone Finland Oy yhdessä lukuisten yhteistyökumppaneidensa kanssa.

– Nyt käynnissä oleva kampanja on jo kaikkiaan kuudes kerta, kun haluamme palkita ansioituneita raskaan liikenteen ammattikuljettajia. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta sekä kuljettajan ammatin arvostusta, kertoo Bridgestone Finlandin myyntipäällikkö Jussi Huhta. – Lisäksi haluamme muistuttaa suurelle yleisölle, kuinka tärkeä osa yhteiskuntaamme kuljetusala on ja että alalla toimii erittäin esimerkillisiä alansa ammattilaisia, Huhta jatkaa

Kilpailuun voi osallistua internetissä osoitteessa www.ammattinasankari.fi. Sankaritarinan voi kirjata osallistuja itse tai hänen työkaverinsa, työnantajansa, avun saanut henkilö tai muu avustustapahtumien kulun tunteva henkilö. Kilpailuaika on voimassa lokakuun loppuun.

Viime vuonna Ammattina sankari -palkinnolla palkittiin haapajärveläinen Leo Muhonen, joka esti ansiokkaalla toiminnallaan lisävahinkojen syntymisen saavuttuaan hirvikolaripaikalle. Liikenne- ja viestintäministerin kunniamaininnan sai porvoolainen Patrik Björkman, joka toteutti BB Kuljetus -yrityksensä kanssa ala-asteen oppilaille suunnatun Rekka Liikenteessä –kampanjan.

Ammattina sankari -kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Bridgestone Finlandin lisäksi Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Rahtarit ry, Veho Hyötyajoneuvot, ABC-ketju, Raskas Kalusto –lehti, Örum Oy Ab ja Image Wear.

www.ammattinasankari.fi

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »