Viktoria Karsberg SSAB:n ulkoisen viestinnän johtajaksi

05.02.2016 15.15

Viktoria_Karsberg_bild.jpg

Viktoria Karsberg on nimitetty SSAB:n konserni-identiteetin ja viestinnän tiimiin ulkoisen viestinnän johtajaksi. Hän raportoi konsernin viestintäjohtaja Taina Kyllöselle.

Viktorian vastuualueisiin kuuluvat ulkoinen viestintä ja mediasuhteet.

Viktoria tulee Ovakosta, joka on johtava eurooppalainen koneenrakennusterästen valmistaja. Ovakossa Viktoria toimi konserniviestinnän johtajana. Hän vastasi yhtiön brändin rakentamisesta sisäisesti ja ulkoisesti sekä viestintäorganisaation rakentamisesta. Ennen Ovakoa Viktoria työskenteli vanhempana konsulttina PR-toimisto MSL:ssä, joka on osa JKL-yhtiötä. Viktoria on työskennellyt myös toimittajana muun muassa Expressenissä ja Aftonbladetissa.

- Hyvä viestintä edellyttää läpinäkyvyyttä, avoimuutta sekä kiinnostusta siihen, mitä yhtiö tekee ja mitä se edustaa. Teräs on erittäin keskeinen osa yhteiskuntaamme ja tärkeässä roolissa entistä ympäristöystävällisemmän maailman rakentamisessa. En voi kuvitella kiinnostavampaa tehtävää kuin saada olla mukana rakentamassa uuden SSAB:n yrityskuvaa, sanoo Viktoria Karsberg.

- Toivotan Viktorian lämpimästi tervetulleeksi viestintätiimiimme. Hänen laaja kokemuksensa viestinnästä ja mediasuhteista ja hänen toimialatuntemuksensa tuo meille juuri sitä osaamista, jota tulevaisuudessa tarvitsemme, sanoo Taina Kyllönen.

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »