Metsäkeskuksen henkilöstövähennykset painottuvat pohjoiseen ja hankehallintoon

04.02.2016 14.55

metsakeskuslogo.gif

Metsäkeskus ilmoitti henkilöstövähennyksistä yt-neuvottelujen päätyttyä 25.1. Julkisten palveluiden henkilöstövähennykset ovat kuluvana vuonna 31 henkilötyövuotta, mikä sisältää 13 irtisanomista, eläkejärjestelyjä sekä luontaisen poistuman.

Tämän lisäksi vapaaehtoisilla työajan lyhennyksillä saadaan kolmen henkilötyövuoden säästö. Kokonaisvähennys vastaa seitsemää prosenttia nykyisestä henkilöstöstä. Työnantajan alkuperäinen tavoite yt-neuvotteluissa oli 40 henkilötyövuotta vastaava kustannussäästö.

Henkilöstövähennys painottuu Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Lappiin, missä vähennys on yhteensä noin yhdeksän henkilötyövuotta. Toinen painotus on valtakunnallisessa hankehallinnossa, josta vähennetään samaten noin yhdeksän henkilötyövuotta.

– Meillä on ollut henkilöresurssien epätasapainoa palvelualueidemme välillä. Henkilöstövähennykset on kohdennettu tästä lähtökohdasta käsin. Lisäksi olemme ennakoineet digitalisaation tuomia muutoksia, mikä koskee erityisesti hankehallintoamme, kertoo johtaja Ari Eini.

Metsäkeskuksen talouden tasapainottamistarve vuodelle 2016 on 1,75 miljoonaa euroa, minkä taustalla on vähenevä valtionapu. Henkilöstövähennysten lisäksi koko julkisten palvelujen henkilöstö vaihtaa kuluvana vuonna lomarahaa vapaaseen viikon verran. Metsäkeskus säästää myös henkilöstöeduissa.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »