Vt 4 Rovaniemi: Nelostien kaikki kaistat avataan liikenteelle torstaina

01.12.2015 11.55

LiikennevirastoUusi Vapaudentien alikulkusilta otetaan käyttöön torstaina 3.12. Sillan avaaminen viimeistelee syksyn työt. Samalla kaikki väylät avataan liikenteelle.

Sillan avaamisen yhteydessä Vapaudentien ja Veitikantien kiertotiejärjestelyt poistuvat käytöstä. Lisäksi Vapaudentien ja Lehtikadun välinen kevyen liikenteen väylä otetaan käyttöön.

Hankkeen ennakoitua nopeamman etenemisen ansiosta valtatien molemmat ajokaistat ja urakan kaikki väylät avataan liikenteelle jo tällä viikolla. Alkuperäisen aikataulun mukaan osa väylistä oli tarkoitus avata liikenteelle vasta kesällä 2016.

Joulukuun puolivälissä työmaa hiljenee talveksi. Työt jatkuvat jälleen toukokuussa. Kesäkaudella 2016 tehdään siltojen viimeistelytöitä sekä päällystys- ja vihertöitä. 

Nelostien perusparannusurakka alkoi elokuussa 2014. Urakan työllistävä vaikutus on ollut noin 75 henkilötyövuotta. Työvoimasta 60 prosenttia on ollut Lapin alueelta, josta puolet on rovaniemeläisiä.

Lisätietoja:
Liikennevirasto: projektipäällikkö Keijo Heikkilä, p. 029 534 3582, keijo.heikkila@liikennevirasto.fi
Rovaniemen kaupunki: rakennuspäällikkö Arvo Seppälä, p. 016 3228107, arvo.seppala@rovaniemi.fi

www.liikennevirasto.fi/vt4rovaniemi
www.facebook.com/vt4rovaniemi
www.twitter.com/vt4roi

Valtatie 4 on kansainvälisesti merkittävä väylä. Rovaniemen kohdan perusparannus on ratkaisu valtatien liikenneongelmiin Rovaniemellä. Hanke käsittää valtatien parantamista 2,5 kilometrin matkalla välillä Oijustie–Erottaja. Henkilöautoilu, kevyt liikenne ja joukkoliikenne Rovaniemen keskustan välittömässä läheisyydessä sujuvoituu ja liikenneturvallisuus paranee. Rakentaminen toteutetaan vuosien 2014–2016 aikana. Urakoitsijana toimii Graniittirakennus Kallio Oy.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »