Suomen puolustuskyky EU:n asedirektiiviä tärkeämpää

28.11.2015 11.42

Suomen Reserviupseeriliitto rySuunniteltu EU:n ampuma-asedirektiivin kiristäminen on Suomen osalta puolustuskykykysymys.

Tästä johtuen Suomi ei voi hyväksyä suunniteltua itselataavien kertatuliaseiden kieltoa, vaati Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) puheenjohtaja Mikko Halkilahti liittovaltuuston kokouksessa Helsingissä lauantaina 28.11.

Pariisin terroritekojen jälkeen on ymmärrettävää, että Euroopassa halutaan lisätä turvallisuutta estämällä laittomien ampuma-aseiden joutumista terroristien käsiin. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan ratkaista kieltämällä suomalaisten reserviläisten lailliset itselataavat kertatuliaseet. Euroopan Unionissa suunnitteilla oleva ampuma-asedirektiivin tiukentaminen onkin Suomen kannalta ensisijaisesti puolustuskykykysymys.

Yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin perustuva puolustusratkaisumme on meille sopivin, mutta ratkaisuna poikkeuksellinen ammattiarmeijoiden Euroopassa. Ampumataito on keskeistä sotilasosaamista ja Suomessa sen ylläpito vaatii reserviläisten omaehtoista ampumaharjoittelua. Puolustusvoimien reserviläisille tarjoamat ampumamahdollisuudet ovat täysin riittämättömät, Halkilahti totesi.

Omaehtoinen ampumataidon ylläpito on mahdollista vain, jos reserviläisillä on mahdollisuus hankkia käyttöönsä harjoittelussa käytettäviä aseita. Maanpuolustusjärjestöjen organisoimaan ampumaharjoitteluun kuuluvat olennaisesti mm. reserviläisen ampumataitoja kehittävät rata-ammuntalajit sekä erityisesti toiminnallinen Sovellettu reserviläisammunta (SRA). Meidän on varmistettava, että näiden lajien turvallinen harrastaminen on jatkossakin mahdollista reserviläisille.

Mikko Halkilahti totesi tyytyväisenä, että vapaaehtoisten maanpuolustajien näkemykset ampuma-asedirektiivin tiukentamisen vaarallisuudesta puolustuskyvyllemme on laajasti ymmärretty niin sisä- ja puolustusministeriöissä kuin eduskunnassakin. Haasteena on nyt saada ymmärrystä asialle EU:ssa. On hyvin mahdollista, että suurin osa EU-maista kannattaa direktiivin tiukentamista. Tällöin vähimmäisvaatimus on, että Suomi saa direktiiviin kansallisen edun huomioivan varauman, Halkilahti sanoi.

17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa

Siirry arkistoon »